Suosikkilaji rantautumassa myös Raumalle – Kisarantaan suunnitellaan uusia ulkopelikenttiä

Harjoituskentältä aiotaan vuokrata ensi alkuun 500 neliötä.

Rauman Kisarantaan on tulossa kahden kentän ulkopelipaikka mailapeli padelia varten. Kaupunki on vuokraamassa tarkoitusta varten noin 500 neliömetrin alueen Purjehtijankadun alkupäästä Syväraumanlahden pienvenesataman läheisyydestä.

Padel on viime vuosien suosikkilaji, joka kasvaa voimakkaasti Suomessa. Lajia on kuvattu tenniksen ja squashin yhdistäväksi mailapeliksi.

Kisarannan kenttä on tarkoitus vuokrata vielä perustamatta olevan yhtiön lukuun. Itse operatiivisesta toiminnasta tulee vastaamaan Rivarko Oy/Friski Oy.

Maanvuokra-asia on kaupunginhallituksen käsittelyssä maanantaina. Vuokra-aika on tarkoitus ulottaa vuoden 2029 loppuun asti.

Vuokrahintaa kaupunki aikoo periä 1 euron neliömetriltä vuodessa. Padelkenttiä koskeva rakentamisvelvoite on täytettävä kuluvan vuoden loppuun mennessä.

Vuokrauspäätökseen sisältyy optio etuoikeudesta vuokrata vielä lisäalue kahta padelkenttää varten tulevien kenttien länsipuolelta.

Tämä artikkeli on alun perin julkaistu Länsi-Suomi-lehden nettisivustolla.

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Osion uusimmat

Luitko jo nämä?

Mainos

Tuoreimmat tähtijutut