Syyte: nainen pahoinpiteli perheen pieniä lapsia toistuvasti vuosien ajan – repi tukasta, löi esineillä, kuljetti lapsen vinttikomeroon

Teot kohdistuivat naisen omiin sekä tämän aviopuolison lapsiin. Lapsista pienin oli tapahtuma-aikaan alle kolmevuotias.

Säkyläläistä perheenäitiä syytetään Satakunnan käräjäoikeudessa neljään lapseen kohdistuneista pahoinpitelyistä. Lapsista kaksi on hänen omiaan ja kaksi hänen aviopuolisonsa lapsia, ja teot ajoittuvat vuosien 2012 ja 2019 välille. Nuorinta lapsista syyttäjä kuvailee tekojen aikaan 0–3-vuotiaaksi.

Kaikkia lapsia nainen on syyttäjän mukaan repinyt ja tukistanut hiuksista ja tehnyt heille siten ruumiillista väkivaltaa. Hän myöntää ottaneensa lapsia joskus kiinni tukasta. Muun väkivallan hän kiistää.

Kaikkien lasten kohdalla syyttäjä kuvailee kuitenkin myös muita väkivallantekoja. Lapsista vanhimpaan nainen on viimeiseksi jääneellä tapahtumakerralla vuonna 2018 tarttunut syyttäjän mukaan kiinni ja kuljettanut tämän vinttikomeroon.

Lisäksi hän on eri kerroilla lyönyt lasta selkään, henkarilla takapuoleen ja paperitelineellä pään alueella.

Yhtä lapsista hän on syyttäjän mukaan lyönyt kädellä, vyöllä tai muulla esineellä takapuoleen. Pään alueelle hän on lyönyt autonavaimilla ja kirjalla.

Yhtä lapsista hän tarttui voimakkaasti leuasta ja käänsi väkisin tämän päätä sekä löi tätä useasti sähköhammasharjalla pään alueelle.

Kaikkien lasten kohdalla syyttäjä toteaa, että kun otetaan huomioon menettelyn toistuvuus, luonne ja se, että teot kohdistuivat pieniin lapsiin perheen yhteisessä kodissa, ei tekoja voida pitää miltään osin kokonaisuutena arvostellen vähäisenä.

Syyttäjä vaatii naiselle ehdollista vankeusrangaistusta. Tuomionsa asiassa oikeus antaa myöhemmin.

Tämä artikkeli on alun perin julkaistu Länsi-Suomi-lehden nettisivustolla.

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Osion uusimmat

Mainos

Tuoreimmat tähtijutut