Täi viihtyy pipossa

Pieniä päätäiepidemioita on kouluissa ja päiväkodeissa ympäri vuoden. Mitään suurempaa epidemiaa ei Raumalla tällä hetkellä kuitenkaan ole.

Täit leviävät yleensä päähineiden välityksellä, tavallisimmin vaatenaulakoissa. Täit siirtyvät ihmisestä toiseen myös läheisessä kanssakäymisessä, esimerkiksi lasten leikeissä. Yhteiset kammat ja harjat, hiuslenkit ja ponnarit ovat muita täiden siirtymisteitä.

– Täit ilmaantuvat useimmiten syksyisin mutta kyllä niitä esiintyy ihan ympäri vuoden. Kesäisin täirintamalla on hiljaisempaa. Hyvin yleisestä vitsauksesta on kuitenkin kysymys, kertoo Satakunnan keskussairaalan tartuntatautien ylilääkäri Raija Uusitalo-Seppälä.

Päätäiden häätäminen on työläs operaatio mutta se kannattaa tehdä kerralla kunnolla.

LUE LISÄÄ KELLO 23.00 ILMESTYVÄSTÄ NÄKÖISLEHDESTÄ

Hanki itsellesi lukuoikeus tilaussivulta. Esimerkiksi 24 tunnin lukuoikeus maksaa vain kaksi euroa.

Mikäli olet jo Länsi-Suomen tilaaja, voit rekisteröityä digipalvelujen käyttäjäksi täällä.