Rauman taidegraafikot korvaa kesänäyttelynsä taidekierroksella: taidetta on koottu tyhjien liiketilojen ikkunoille

Taidekävelyä varten on painettu kartta, josta kohteet löytyvät.

| Päivitetty

Rauman Taidegraafikoiden taidetta on maanantaista alkaen ripoteltu pitkin kaupunkia.

Yhdistyksen Taidekävelyn kohteet on sijoitettu tyhjien liiketilojen ikkunoille Valtakadulla, Nortamonkadulla ja Kauppakadulla.

Viimeinen kohde kierroksella on taidegraafikoiden työhuone Itäkadulla.

Taidekävelyä varten on painettu kartta, josta kohteet löytyvät.

– Meillä oli muutama vuosi sitten Taidesuunnistus, joka oli kovasti tykätty. Sen tyypistä tapahtumaa meiltä on toivottu uudestaan, kertoo taidegraafikoiden puheenjohtaja Heli Väisänen.

Taidekävely otettiin heinäkuun ohjelmaan myös siitä syystä, että suunniteltu kesänäyttely peruuntui koronan takia.

Esillä on teoksia 11 yhdistyksen taiteilijalta. Kaikkiaan teoksia on viitisenkymmentä.

Kohteisiin opastavan kartan kääntöpuolella on taiteeseen liittyviä kysymyksiä, joita voi Väisäsen mukaan pohdiskella aina ennen kävelyä seuraavaan kohteeseen.

Vastaamalla kysymyksiin voi myös osallistua taidegrafiikan arpajaisiin.

Palautuslaatikot sijaitsevan Öystin edustalla ja taidegraafikoiden omassa pihassa. Karttoja on jaossa Pyyrmannissa, kirjaston lukusalissa ja museokohteissa sekä taidegraafikoiden työhuoneella kuvataiteen päivänä 10.7.

Taidekävely toteutetaan yhteistyössä Rakastunut Raumaan -yrittäjien kanssa.

Tämä artikkeli on alun perin julkaistu Länsi-Suomi-lehden nettisivustolla.

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Osion uusimmat

Luitko jo nämä?

Mainos

Tuoreimmat tähtijutut