Taiteilijat tutkivat ja kokeilevat

Turussa 2011 perustettu kansainvälinen nykytaidekollektiivi Videokaffe työskentelee erikseen ja yhdessä. Ryhmän Lönnströmin Pihatalon Studiossa Raumalla avautunut näyttely esittelee teoksia viideltä taiteilijalta.

Ryhmän jäsenille on ominaista tieteellisten ilmiöiden tutkiminen ja niiden muuntaminen osaksi taideteosta. Teokset yhdistelevät taiteeseen paitsi tekniikkaa, tiedettä myös käsityötä. Monet ryhmän jäsenten teoksista ovat liikkuvia ja vuorovaikutteisia.

Videokaffen näyttely on avoinna 11.1. 2015 saakka. Se on Lönnströmin taidemuseon Pihatalon Studion viimeinen näyttely.