Taksilain uusi uudistus on raumalaisyrittäjien mukaan kaivattu, mutta parannettavaakin jää vielä

Raumalaiset taksiyrittäjät Ville Tuomola ja Harri Pettersson toivovat, että taksialaa kuunneltaisiin vieläkin paremmin.

| Päivitetty

Raumalainen taksiyrittäjä Harri Pettersson näkee taksilain uudistuksessa sekä hyvää että huonoa. Kuva: Juha Sinisalo

Taksilaki uudistettiin vuonna 2018, mutta nyt lakiin on tulossa jo muutoksia. Taksiliiton toimitusjohtaja Timo Koskisen mukaan uudistamisessa on kysymys ennen kaikkea kuluttajien eli taksin käyttäjien luottamuksen palauttamisesta. Laki on eduskuntakäsittelyssä.

Lakiuudistuksessa pureudutaan ennen kaikkea turvallisuuteen, harmaan talouden torjuntaan, hinnoittelun läpinäkyvyyteen ja taksien saatavuuteen.

Lähtökohtaisesti hyvä muutos

Raumalainen taksiyrittäjä ja Satakunnan Aitotaksin varapuheenjohtaja Ville Tuomola sanoo, että uudistuksen tekeminen on lähtökohtaisesti hyvä asia.

– Lakiuudistus ei toiminut, joten hyvä, että muutoksia tehdään. Saadaan kontrollia alaan ja koulutukset takaisin, Tuomola toteaa.

Tuomolan mielestä on hyvä, että taksiyrittäjän koulutukseen kuuluu myös tentin läpäiseminen.

– Ei riitä, että käy kurssit vaan täytyy myös osoittaa, että ymmärtää. Yrittäjä tietää, miten asiat tulisi hoitaa oikein.

Tuomola näkee, että myös paikallistuntemuksen koe olisi hyväksi.

– Se ei ole lakisääteinen, mutta meillä sellainen edellytetään. Täytyy osata kulkea ilman navigaattoriakin. Kaikkia kadunnimiä ei tarvitse osata ulkoa, mutta ainakin suunta tulisi tietää.

”Ravisteltiin vähän liikaa”

Toinen raumalainen taksiyrittäjä ja Suomen Palvelutaksit ry:n varapuheenjohtaja Harri Pettersson pitää myös uudistusta hyvänä.

– Oli hyvä, että lakia uudistettiin jo 2018. Vanha laki oli juuttunut vanhoihin sääntöihin, ja silloin haluttiin ravistella. Ravisteltiin vähän liikaakin, ja nyt korjaillaan, Pettersson sanoo.

Lakimuutoksen takaisin tuovista koulutuksista Pettersson pohtii, että kuka tulevat koulutukset järjestää, mitä ne sisältävät ja kuka ne maksaa.

– Ennen oli yksi alueellinen taksiyhtiö, joka järjesti koulutukset. Nyt toimijoita on samalla alueella monta, eikä koulutuksia voi antaa vain yhden järjestettäväksi.

Petterssonin mukaan taksiyrittäjä on jo kulujen kanssa kovilla, ja koulutuksen maksaminen olisi vielä yksi kuluerä. Hänen mukaansa esimerkiksi taksiyrittäjän Kela-kyydeistä saama korvaus on pienentynyt uuden taksilain myötä.s

Piilotarjonta pysynyt piilossa

Lakiuudistuksen syyksi mainittuun saatavuusongelmaan ei ole Ville Tuomolan mukaan yksinkertaista ratkaisua.

– Jos osaisin sanoa, miten se ratkaistaan, olisin varmasti sen jo tehnyt.

Taksiyrittäjien määrän kasvattaminen ei Tuomolan mukaan toimisi.

– Tarjontaa olisi edelleen eniten kysytyimpiin aikoihin, ja se saattaisi mennä ylitarjonnan puolelle. Jos tulot jaettaisiin useamman yrittäjän kesken, laskisi varmasti taksien määräkin, Tuomola pohtii.

Vuoden 2018 lakiuudistusta tehdessä puhuttiin niin sanotusta piilotarjonnasta.

– Ainakaan vielä ei ole mistään ilmestynyt uusia asiakkaita, Tuomola sanoo.

Petterssonin mukaan esimerkiksi hinnoittelun läpinäkyvyyteen huomion kiinnittäminen koskee enemmän pääkaupunkiseutua kuin Raumaa.

– Raumalla taksitolpalla olevissa autoissa on kaikissa taksamittarit, joten hintaeroja ei ole.

Petterssonin mukaan lakiuudistuksen myötä autojen kylkeen saattaa olla tulossa 10 kilometrin ja 15 minuutin matkan esimerkkihinta. Hänen mielestään se ei anna oikeaa kuvaa Rauman taksimatkan hinnasta.

– Olen laskeskellut, että sellaisen matkan hinnaksi tulisi noin 30 euroa. Onko se sitten hyvä, että tuollainen hinta on esimerkkinä autossa? Raumalla keskimääräinen taksimatkan hinta on noin 12 euroa.

Myös Ville Tuomola ihmettelee, miten taksaesimerkki toimisi käytännössä.

– Raumalla 10 minuutin matka voi olla kaupungin sisäinen lyhyt matka, jolloin hintaa ei tule paljon. Mutta kaupungista pääsee nopeasti pois ja vaikkapa Kollaan kymmenessä minuutissa, jolloin hintakin on aivan erilainen, Tuomola sanoo.

Alan ääni halutaan esiin

Sekä Tuomola että Pettersson toteavat, että taksialaa olisi pitänyt kuunnella alun perinkin paremmin.

– Taksiliitto antoi jo lakiuudistusta valmistellessa eduskuntaan lausuntoja siitä, mitä muutokset tarkoittaisivat. Näitä kohtia nyt uusitaan.

Pettersson haluaa päättäjien myös ymmärtävän, että taksialasta on tullut yrittäjille kallista puuhaa.

– Dieselverokin on nousemassa viisi senttiä taas tammikuun alussa, joten polttoainekulut kasvavat. Koronakaan ei ole hellittänyt vielä.

Tämä artikkeli on alun perin julkaistu Länsi-Suomi-lehden nettisivustolla.

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Osion uusimmat

Luitko jo nämä?

Mainos

Tuoreimmat tähtijutut