Taksilaki voi muuttua vain parempaan päin, sanoo yrittäjä – "Sen ei pitäisi olla ihan niin yksinkertaista, että voi vaan ottaa auton ja lähteä kuljettamaan ihmisiä"

Raumalainen ja euralainen taksiyrittäjä kertoivat Länsi-Suomelle näkemyksiään taksilakiin ehdotetuista korjauksista. Kahden vuoden takainen lakiuudistus on osoittautunut sudeksi.

Yksi asia on varma: huonompaan suuntaan ei ainakaan enää voida mennä. Mikä tahansa korjausliike olisi liike parempaan suuntaan. Tätä mieltä on taksilain paikkaamissuunnitelmista Ari Huhtaluoto. Hän on paitsi euralainen taksiyrittäjä, myös Lounais-Suomen taksiyrittäjät ry:n hallituksen jäsen.

Heinäkuussa 2018 uudistettu taksilaki on osoittautunut sudeksi niin alan yrittäjien kuin asiakkaidenkin mielestä. Hallituskin on myöntänyt, että korjattavaa on, ja uudistustyö on nyt pantu käyntiin.

– Lähtökohtaisesti on hyvä asia, että myönnetään, että laki ei ole hyvä. Ehdotetut korjauksetkin kuulostavat ihan hyviltä. Esimerkiksi yrittäjäkokeen pakollisuus olisi äärettömän tärkeä juttu, sanoo Satakunnan Aitotaksin hallituksen varapuheenjohtaja, raumalaisyrittäjä Ville Tuomola.

Taksamittari suitsisi harmaata taloutta

Vaatimalla yrittäjäkoulutuksen ja -kokeen läpäisemistä voitaisiin Tuomolan mukaan paremmin kontrolloida sitä, että alalle tulee luotettavia toimijoita.

– Silloin olisi jonkinlainen käsitys alasta ja valmiuksia toimia yrittäjänä. Sen ei pitäisi olla ihan niin yksinkertaista, että voi vaan ottaa auton ja lähteä kuljettamaan ihmisiä, Tuomola toteaa.

Yksi huomattava korjausehdotus on taksamittareiden palauttaminen pakollisiksi takseissa.

Vakiintuneille taksialan yrittäjille se ei käytännössä aiheuta muutoksia, mutta harmaata taloutta se voisi suitsia, uskoo Huhtaluoto.

– Siitä ne raportit ja dokumentit muodostuvat, kun mittarin kanssa ajetaan. Jos sitä ei vaadita, kyllähän se aktivoi harmaan talouden mahdollisuuden, Huhtaluoto näkee.

Joskus Kela-kyyti ei saavu lainkaan

Erityisesti Kela-taksien kilpailuttaminen samaan aikaan uuden lain voimaantulon kanssa on aiheuttanut valtavasti epäselvyyksiä. Länsi-Suomikin on tehnyt lukuisia juttuja Kela-kyydeistä, jotka eivät ikinä tulleetkaan.

Raumalla Kela-kyydit on Ville Tuomolan tietojen mukaan saatu sittemmin pyörimään jo kohtuullisen hyvin. Ari Huhtaluoto taas sanoo, että Eurassa ongelmista kuulee melko useinkin.

– Asiakkaat joutuvat odottamaan autoja, ja aina auto ei edes tule, Huhtaluoto huokaisee.

Satakunnassa ja Varsinais-Suomessa Kela-takseja välittää Lounais-Suomen Taxidata.

"Hyvä, että saadaan yhteiset pelisäännöt"

Niin tai näin, lakimuutoksia näyttäisi olevan tulossa. Aitotaksin kaltaisille toimijoille muutokset eivät aiheuta toimenpiteitä, mutta kokonaisuudessaan taksialan luotettavuus voi kasvaa, uskoo Ville Tuomola.

– On hyvä, että saadaan taas tarkemmat yhteiset pelisäännöt, jotka koskevat kaikkia. Minun mielestäni se on reilua, Tuomola toteaa.

Taksamittaria ja yrittäjäkoulutusta ehdotetaan taas pakollisiksi

Taksiliikenneluvan edellytykseksi on tulossa yrittäjäkoulutuksen ja -kokeen suorittaminen. Asia ilmenee hallituksen lausunnolle lähteneestä taksisääntelyn lakiluonnoksesta.

Taksiliikenneluvan hakijalla tulisi myös olla y-tunnus jo ennen luvan myöntämistä eikä vasta toiminnan aloittamisvaiheessa.

Lisäksi lakiluonnoksen mukaan kaikissa takseissa tulisi käyttää joko taksamittaria tai muuta laitetta, joka kerää tiedot verottajaa varten. Taksamittaria pitäisi käyttää, kun kyydin hinta perustuu matkan pituuden ja ajan mittaamiseen ajon aikana.

Taksisääntelyn epäkohtien korjaaminen on kirjattu hallitusohjelmaan.

(STT)

Tämä artikkeli on alun perin julkaistu Länsi-Suomi-lehden nettisivustolla.

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Osion uusimmat

Luitko jo nämä?

Mainos

Tuoreimmat tähtijutut