Tällainen on Raumalla toimiva täysin poikkeuksellinen testilaboratorio: Välineitä ovat "hula hula" ja kylän suurin subbari – "Tapahtuu asioita, joita ei uskoisi tapahtuvan"

Harva tietää raumalaislaboratorion, jossa käy asiakkaita Sveitsistä saakka.

Tällaisessa EMC-kammiossa Vesa Vaskelainen testaa laitteiden sähkömagneettista yhteensopivuutta.

Vesa Vaskelainen johdattaa toimittajan ja kuvaajan koppiin, joka näyttää äänitysstudiolta.

Vaikka tilan joka pinnalla olevat sisustusratkaisut vaikuttanevat akustiikkaan, on elementeillä ainoastaan tarkoitus estää sähkömagneettista kaikua.

Nyt ollaan EMC-kammiossa, joka on Rauma EMClab Oy:n yksi monista testilaitteista.

– Jos oven panee kiinni, niin ei tuolta tarvitse apua soittaa. Kännykkä ei kuulu yhtään mihinkään, Vaskelainen kertoo.

Faradayn häkiksi tehdystä tilasta ei sähkösäteilyä pääse sisään eikä ulos, joten eri kappaleiden sähkömagneettista säteilyä ja säteilynsietoa pystytään testaamaan luotettavasti.

Takavuosilta tuttu "tättärä tättärä"

Vesa Vaskelainen pyörittää laboratoriota, jonka testit ovat hänen mukaansa maallikolle horisontin toisella puolella.

Hän mukaansa konkreettisin esimerkki sähkömagneettisesta säteilystä on jäänyt jo monilta unholaan.

Se oli "tättärä tättärä" -häiriöpurske, kun kännykän puhelu häiritsi radiolähetystä.

– Kaikki tiesi ja kuuli sen silloin. Se oli hetki, jolloin suuri kansa ymmärsi tästä ilmiöstä pienen osan.

Ilmiö olisi Vaskelaisen mukaan hyvin yleinen, jos sähkömagneettista yhteensopivuutta (EMC) ei säädeltäisi lailla. Ensimmäinen EMC-laki on tehty jo vuonna 1899 Iso-Britanniassa.

– Laki lähti siitä, että Iso-Britanniassa oli tehtaissa laitteita, jotka saivat valot vilkkumaan. Jos mitään rajoituksia ei olisi, niin vertailuna pesukoneella saisi vaikka koko taloyhtiön valot vilkkumaan.

Hänen mukaansa ilman rajoituksia ongelmat olisivat katastrofaalisia. Käytännössä mikään ei toimisi, kun kaikki laitteet häiritsisivät toisiaan.

– On kyseessä sitten pesukone, laivat tai juna niin kaikille on asetettu tietynlaiset vaatimukset. EMC:n rakentaminen tuotteeseen on insinöörityötä siinä missä lujuuslaskenta sillassa, Vaskelainen selventää.

Laitteet pannaan äärirajoille

Sinkokadulla sijaitsevassa laboratoriossa testattavat laitteet pannaan kirjaimellisesti äärirajoille.

Tiloissa testataan muun muassa sähkömagneettista säteilyä, johtumista sähköverkkoa pitkin ja sähköhäiriöiden sietoa.

Vaskelainen esittelee ylpeänä laitetta, jossa tuotteet viimeistään reputtavat, jos ovat reputtaakseen.

Hänen "kidutuspöydäksi" kuvailemassa testissä laitteeseen johdetaan jopa neljän kilovoltin jännite, joka vastaa läheiseen muuntajaan iskevää salamaa.

Hän kertoo, että testeissä on tuhoutunut prototyyppivaiheessa olevia "miljoonaluokan" laitteita.

– Aika rajuja testejä täällä on. Jos laite on suunniteltu väärin, niin se on laaki ja vainaa. Siitä nousee ensin tekninen savu ja sitten toivotetaan tervetulleeksi uudestaan.

– Mutta näitä lainsäädäntö vaatii. Esimerkiksi virtapiikin saava kahvinkeitin saa lopettaa keittämisen, mutta se ei saisi pysyvästi tuhoutua.

Asiakkaita saapuu Sveitsistä saakka

Vaskelaisen tehdaskierros saapuu alueelle, jossa yksi laite näyttää pieneltä pystyyn käännetyltä suihkumoottorilta.

– Täällä on kylän suurin subbari. Tämä on hillittömän suuri sähkömagneetti, samanlainen kuin kaiuttimissa. Tästä puuttuu kalvo, mutta samanlaisia huminoita saadaan ulos.

Siinä missä EMC-testaus tulee laista, yritykset haluavat todentaa myös tuotteiden hyvyyden.

Vaskelaisen laboratoriossa voidaan testata, miten tuotteet kestävät esimerkiksi kylmää, kuumaa, kosteutta ja tärinää.

"Subbarilla" siis testataan värinäsietoa sähkömagneetin avulla.

– Kun tämä laite tekee täysillä töitä, niin tilassa on 37 astetta lämmintä eikä täällä halua olla edes kuulosuojaimet päässä.

– Tässä testissä tapahtuu asioita, joita ei uskoisi tapahtuvan. Piirilevystä voivat alkaa komponentit irtoilla.

Raumalla sijaitseva laboratorio on Suomessa nykyisin harvinaisuus.

Vaskelainen kertoo, että vielä 1990-luvulla vastaavia laitoksia tehtiin valtion tuella etenkin teknillisten oppilaitosten yhteyteen, mutta matkan varrella toimijat ovat pudonneet kyydistä.

Hän laskee, että toimijoita on Suomessa heidän lisäkseen kolme. Vain kahdella muulla on FINAS-akkreditointielimen myöntämä auktorisointi.

Ei siis ihme, että asiakkaita saapuu Raumalle Sveitsistä asti.

Vaskelaista voisi kutsua sähkölaitteiden katsastusmieheksi.

Mies itse nyökyttelee löyhälle vertaukselle hyväksyvästi.

– Palautteiden määrä pieneni kummasti, kun saimme auktorisoinnin. Se paperi on muuten todella vaikea saada, hän myhäilee.

Tämä artikkeli on alun perin julkaistu Länsi-Suomi-lehden nettisivustolla.

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Osion uusimmat

Luitko jo nämä?

Mainos

Tuoreimmat tähtijutut