Tällaiselta Rauma näytti 100 vuotta sitten - katso kuvaparit

Suomi oli sata vuotta sitten suurten yhteiskunnallisten myllerrysten keskellä. Tunnelma vuodenvaihteessa 1916 oli kuitenkin Raumalla rauhallinen. 

Myllerrykset maailmalla alkoivat vähitellen kantautua myös Suomeen. Maaliskuussa 1917 tsaari oli syösty vallasta. Tieto Venäjän vallankumouksesta tuli Raumalle perjantai-iltana 16.3. Kansallismieliseen kokoukseen osallistui virallisten tietojen mukaan peräti 5 000 ihmistä.

Samaisena iltana juhlinta meni remuamiseksi, ja hulinoitsijat riehuivat poliisiasemalla. Kuninkaankadun ja Isopoikkikadun kulmassa sijaitsevan viinakaupan tynnyrit rikottiin, ja viina juoksi katuojaan.

Tilanne rauhoittui, kun kansalaiskomitea ja komendantti palauttivat parin päivän jälkeen järjestyksen kaupunkiin.
Seuraavana aamuna raumalaiset koristelivat talonsa juhlalipuin.

Positiivisia näkymiäkin oli: Alfred Kordelin oli ostanut osuuden Rauman suurimmista laivoista ja sitoutunut pitämään ne raumalaisina.

Rauma Woods Oy puolestaan valmisteli suuren sulfiittitehtaan ja asuinalueen rakentamista, ja Nummen alueelta vuokrattiin tontteja.