Tällaisen täkyn Rauma heitti valtiolle

Rauman kaupunginhallitus tarjoaa valtiolle porkkanaa saadakseen sen mukaan mahdollisimman suurella osuudella Rauman alueen yrityksille suunnattavaan pääomarahastoon.
Kaupunginhallituksen mielestä Rauma voisi lähteä mukaan 3 miljoonalla eurolla.
Summaa voitaisiin nostaa 5 miljoonaan euroon, jos valtio lähtee mukaan vastaavalla summalla.
Rauman kaupunginvaltuusto käsittelee asiaa vielä ensi viikon maanantaina.
Perusteilla oleva sijoitusrahasto Aboe Venture IV Ky on suunnattu kasvuvaiheessa oleville, pääomituksen tarpeessa oleville pienille ja keskisuurille Rauman alueen yrityksille. Tarvittaessa sijoittaa voidaan myös etäämmälle, jos yrityksestä arvioidaan olevan selkeää hyötyä Rauman seudulle.
Kaupungin ehdoksi aiotaan asettaa, että rahastoon osallistuu muitakin Rauman seudun yritystoimintaa rahoittavia tahoja ja että pääomarahasto saa minimissään kokoon 10 miljoonaa euroa. Rahaston tavoitekoko on 50 miljoonaa euroa.