Talvipyöräilijä, muista nastat

Liukkaisiin keleihin kannattaa varautua nastoilla hyvissä ajoin. Kuva: LS-arkisto/Pekka Lehmuskallio

Lokakuusta pitkälle kevääseen jatkuva liukkaiden kelien kausi on otettava huomioon myös pyöräilyssä. Keliin sopivat varusteet sekä pyörässä että polkijalla tekevät kylmän kauden pyöräilystä turvallisempaa. Liikenneturva kertaa, että liukkailla on oma nopeus tärkeää sovittaa tilanteen vaatimaksi.

Pinnan liukkaudesta tai epätasaisuudesta johtuva kaatuminen on tavallisin talvella sattuva pyöräilyonnettomuus.

Väyliä liukastaa etenkin nollan tuntumassa sahaava lämpötila ja lumen alla piilevä jääkerros. Myös autojen pitkät jarrutusmatkat risteyksissä voivat lisätä tien liukkautta.

- Kun keli vaikuttaa liukkaalta, tulisi äkkinäisiä ajoliikkeitä pyrkiä välttämään. Tiukat liikkeet etenkin vähän kovemmassa vauhdissa voivat viedä pyörän nopeastikin luisuun ja johtaa kaatumiseen. Rauhallisen ajotavan lisäksi myös mahdollisten kantamusten sijoittaminen tasaisesti pyörän molemmille puolille tasoittaa pyörän kulkua, Liikenneturvan suunnittelija Lena von Knorring kuvailee.

Koska liukkautta ei voi suoraan katsoa kalenterista, ainoa mahdollisuus ennakointiin on seurata liikennesäätä. Kehnomman kelin ennusteen uhatessa voi matkaan varata enemmän aikaa, eikä liukkailla tarvitse hoppuilla.

Talvella nastarenkaat lisäävät sekä turvallisuutta että ajomukavuutta myös pyörässä. Nastarenkaat kannattaa vaihtaa alle, kun yölämpötila painuu pakkasen puolelle.

Ainakin eturenkaan olisi hyvä olla nastoitettu, sillä tällöin pyörän ohjaus on vakaampaa. Takana nastarengas lisää pitoa jarrutukseen. Myös karkeakuvioinen tai syväurainen rengas sopii talviajoon, mutta pitoa se antaa lähinnä lumisella tiellä ajettaessa.

Pyöräilykypärän käyttö talvella on erittäin tärkeää liukkaudesta johtuvan suuremman kaatumisriskin takia. Kypärän alle otsaa ja päätä lämmittämään sopii esimerkiksi kypärähuppu. Viimasta ja kohmeesta johtuvaa ajoepämukavuutta ehkäisee lämmin ja tuulenpitävä vaatetus kunnon ajohanskoja unohtamatta.