Tapahtuipa eräänä sunnuntaina Iltatähti-vanhainkodissa...

Iltanäyttelijät avaavat kesäkautensa musiikki-komedialla, joka saa ensi-iltansa vappuaattona Kulttuurikuppila Brummissa.

Riikka Selin, Ville Hautamäki, Hanne Linnavuori ja Turkka Suuriniemi ovat roolihahmojensa rakentamisessa jo pitkällä. Iltatähti-musiikkinäytelmä saa ensi-iltansa vappuaattona.

Rauman Iltanäyttelijöillä pitää kiirettä. Vireää ”uutta” aikaansa elävä yhdistys valmistelee parhaillaan useampaa näytelmää alkavalle kevät–kesäkaudelle. Niistä ensimmäinen on jo ensi-iltaa vaille valmis: lastennäytelmä Piippuhyllyn Patterström – ja ilomielikuvituksen alkeet.

Näytelmää esitetään Kellariteatterissa lauantaina 19. maaliskuuta.

Juuri nyt harjoitteluvaiheessa ovat ensi kesänä Kalatori 1:n sisäpihalla nähtävä Marko Östmanin kirjoittama kesäteatteriesitys Aitan takana avaruus sekä vappuattona Kulttuurikuppila Brummissa ensi-iltansa saava musiikkikomedia Iltatähti.

– Näissä näytelmissä on eri työryhmät, joten harjoittelu on siksi vähän helpompaa. Olemme saaneet ilahduttavasti mukaan uusia näyttelijöitä, joten yleisö saa nähdä tulevissa esityksissämme myös tuoreita kasvoja, ohjaaja Hanna Turunen iloitsee.

Modernisoitu näytelmä

Brummin näyttämölle tuleva Iltatähti on Raila Leppäkosken kirjoittama musiikkikomedia, jonka kantaesitys nähtiin Ryhmäteatterissa vuonna 1994. Näytelmää on esitetty aiemmin Raumalla kaupunginteatterissa vuonna 2012.

– Riikka ja Lotta Selin olivat olleet katsomassa näytelmää kaupunginteatterissa ja se oli jäänyt heille mieleen. Niinpä he ehdottivat sitä minulle. Luin käsikirjoituksen ja pidin siitä. Iltatähdessä on paljon hauskaa, mutta sillä on myös vakavampi teema: muistisairaus.

Turunen kertoo, että Iltanäyttelijät ovat modernisoineet näytelmää käsikirjoittajan luvalla; muun muassa vaihtamalla sen musiikkikappaleita sekä poistamalla eräitä ”90-lukulaisia ilmauksia”, kuten n-sana.

Musiikilla on iso rooli Iltatähdessä. Turkka Suuriniemikin käy lavalla useaan otteeseen eri unihahmona. Livebändissä soittavat Hanna Turunen, Matias Selin, Jesse Vuosjoki ja Sanni Tapani. Kuva: Juha Sinisalo

Lukuisia musiikkinumeroita

Musiikkikomediassa eletään erästä sunnuntaipäivää Iltatähti-nimisessä vanhainkodissa, jossa asuu kolme persoonallista iäkästä leidiä. Heistä Hertta (Riikka Selin) on jalat maassa -tyyppi, joka yrittää pitää yllä mahdollisimman tasaista arkea.

– Sitten on kaksi hörhöä, Venäjän tsaariaikaa elävä Olga (Hanne Linnavuori) ja vanhapiika Eeva (Jenni-Stiina Inkinen), joka kokee seksuaalisuuden heräämisen. Hertta siinä sitten yrittää olla se järjen ääni, Riikka Selin nauraa.

Yleisö saa tutustua myös vanhainkodissa työskentelevään lääkäriin (Hannu Saviaho) ja siviilipalvelusmieheen (Ville Hautamäki). Sunnuntaihartautta vanhainkotiin tulee pitämään pastori (Turkka Suuriniemi), joka joutuu melkoisen sekamelskan todistajaksi.

Muiden muassa Suuriniemi käy lavalla ”unihahmona” esittämässä lauluja, sillä näytelmän lukuisat musiikkinumerot kuvaavat vanhojen leidien muistoja, unia ja hallusinaatioita.

Vauhtia vapun viettoon

Musiikkinäytelmässä on nelihenkinen livebändi, jolla on kokonaisuuden kannalta tärkeä rooli. Mukaansa tempaava musiikki sopii erinomaisesti ravintolateatterikonseptiin, jota Iltanäyttelijät toteuttavat Brummissa nyt toistamiseen.

– Olimme täällä myös Danny-musikaalin erikoisnäytöksellä, ja se osoittautui hyväksi ratkaisuksi. Ravintolateatterissa voi ottaa rennosti. Pidämme kaikki 12 Iltatähden esitystä Brummissa. Viimeinen näytös on 18. kesäkuuta. Liput ovat nyt myynnissä ja toivomme, että yleisö löytää paikalle, Turunen sanoo toiveikkaana.

– Vapun juhlinnan voi tänä vuonna aloittaa vauhdikkaasti ja hauskasti näytelmäesityksellä, Suuriniemi vinkkaa.

Iltatähti-musiikkikomedia Kulttuurikuppila Brummissa (Karjalankatu 5) 30.4.–18.6. Liput: Netticket

”Herkullinen näytelmä”

Rauman Iltanäyttelijät esittävät ensimmäistä kertaa nykyisessä kokoonpanossaan lastennäytelmän, jota Hanna Turunen kuvailee ”herkulliseksi näytelmäksi”.

Marko Östmanin kirjoittama Piippuhyllyn Patterström – ja ilomielikuvituksen alkeet esitetään Kellariteatterissa lauantaina 19.3. kello 12.

Näytelmän ohjaa Jenni-Stiina Inkinen ja rooleissa nähdään Iina Östman, Hanne Linnavuori, Annina Klaus ja Hanna Turunen.

Näytelmä pohtii, minkälainen on maailma, jossa on voimassa vain lasten säännöt? Mitä tapahtuu, kun aikuinen astuu tähän maailmaan? Entä voiko aikuinen löytää lasten avulla kauan sitten kadottamansa mielikuvituksen ja sen tuoman oivaltamisen ilon?

Turusen mukaan näytelmä sopii teemansa vuoksi hyvin myös aikuisille. Vakka-Suomen nuorisosäätiön rahoittamaa lastennäytelmää tullaan esittämään myös Lasten ja nuorten kulttuuriviikoilla sekä esimerkiksi Pitsiviikolla.

Liput ja tiedustelut: iltanayttelijat@gmail.com, 050 554 4707

Tämä artikkeli on alun perin julkaistu Länsi-Suomi-lehden nettisivustolla.

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Osion uusimmat

Mainos

Tuoreimmat tähtijutut