Tapio Koivukari palaa uusimmassa romaanissaan Sataman laulu 80-luvulle. Kirjaa hän sanoo suunnitelleensa siitä saakka, kun hänestä tuli kirjailija. Osa tarinoistakin on kirjoitettu jo opiskeluaikoina. Kuva: Juha Sinisalo
Moni kirjailija aloittaa uransa kirjoittamalla omakohtaisista kokemuksistaan, mutta Tapio Koivukari teki avainromaaninsa vasta nyt. Kirjailijan kahdestoista romaani Sataman laulu palaa ajassa taaksepäin, opiskeluvuosiin ja satamajätkän työhön. Päähenkilö on Ismo-niminen nuori teologian opiskelija, jossa on paljon kirjailijaa itseään.
Työmääräys vuosien takaa
Romaaniaan Koivukari sanoo suunnitelleensa siitä saakka, kun hänestä tuli kirjailija. Osa tarinoistakin on kirjoitettu jo opiskeluvuosina. Sataman työnjohtaja Helsingissä ehdotti kirjaa Koivukarille jo 1980-luvulla.
– Olin tuolloin jo julkaissut esikoiskirjan, ja siitä oli ollut arvostelu Hesarissa. Työnjohtaja tuli kädestä pitäen kiittämään kirjallisista saavutuksista ja sanoi, että voisit kyllä näistäkin hommista kirjoittaa. Se tapahtui siinä ruottalaisen peräporttilaivan rampilla, siitä saakka on tehtävänanto ollut päällä, kirjailija tuumaa.
Se, että välissä ehti kulua kymmeniä vuosia, oli hänen mielestään romaanille eduksi.
– Vuodet ovat tuoneet toisenlaista näkökulmaa. Muutoin kirja olisi jäänyt dokumenttiromaaniksi, nyt siihen on punottu kaikkea muutakin.
Sataman laulu myös sulkee ympyrän, sillä romaani on suora jatko Koivukarin kirjailijavuosien varhaiselle tuotannolle.
– Toisessa romaanissani Odinin korpissa nimettömäksi jäävä suomalaismies seikkailee Islannissa. Satamakirjassani päähenkilö vasta miettii lähtöä Norjaan tai Islantiin.
Kipuilua ja valintoja
Sataman laulu on ennen kaikkea nuoren miehen kasvutarina: Ismo aloittaa opinnot teologisessa tiedekunnassa ja kipuilee elämänvalintojensa ja ihmissuhteidensa kanssa.
–Siinä on sellaista miehen neuvottomuutta vaikeiden asioiden edessä, mutta myös pyrkimystä maailman ymmärtämiseen, siihen, että mitäs mun tarttis täällä tehdä. Ruppeisko papiksi vai ei.
Kuten tiedämme, Koivukarista tuli kirjailija, mutta valinta ei ollut helppo, ja hän sanoo palanneensa asiaan usein päätöksen tehtyään. Molempia ei voinut saada.
– Olisi ollut vaikeaa tehdä kahta niin kutsumusvetoista ja kokonaisvaltaista hommaa.
Kirjaa kirjoittaessa hän sanoo pohtineensa paljon sitä, miten valinnat vaikuttavat elämään. Jos asiat olisivat menneet toisin, olisiko hän kenties kappalaisena Uudessakaupungissa.
– Ensimmäinen avioliittoni oli sen verran kihara, että se sysäsi kirjoittajan uralle.
Työ tuli iholle
Kirjoittaminen tuli enemmän iholle kuin aiempia romaaneja tehdessä. Omasta elämästä oli lopulta myös vaikeampi kirjoittaa kuin satamassa pyörineistä värikkäistä tyypeistä.
– Olen kuitenkin keskittynyt enemmän siihen, miltä päähenkilöstä tuntuu kuin siihen, menivätkö tapahtumat juuri niin oikeasti.
Koivukarille oli tärkeää kirjoittaa tarina siitä, miten Ismosta – tai hänestä itsestään – tuli se, mikä hän tänä päivänä on.
– Miksi valitsin niin kuin valitsin ja miksi ihmissuhteet eivät ottaneet toimiakseen.
Nuorelle minälleen hän sanoisi nyt, yli kuusikymppisenä, että ota rauhallisesti, kyllä siitä hyvä tulee. Ikä on tuonut viisautta ja suvaitsevaisuutta.
– Loppujen lopuksi olen silti masentavan samankaltainen kuin nuorena, turhan paljon vieläkin jeesmies, hän nauraa.
Korvaava kokemus
Kasvun paikka oli myös satamayhteisö, jossa opiskelijanuorukainen pikku hiljaa löysi paikkansa.
– Siellä oli kaikenlaisia hulluja, hyvin sinne mahtui yksi pappi perkelekin.
Se oli Koivukarin satamassa saama lempinimi.
– Satamaan veti se tilapäisyys, siellä oli mahdollista vain käydä katsomassa onko hommia, se koukutti. Sitä työtä ei minulta kukaan odottanut. Olin lapsena aika kivulloinen ja huono urheilussa, mistä koin riittämättömyyttä. Satamatyössä tajusin, että pärjään siinä, se oli mahtava korvaava kokemus!
Mieltymys ruumiilliseen työhön on säilynyt. Koivukari tunnetaan kotikaupungissaan ihmisenä, jolle kirjoittamisen ohella on tärkeää saada tehdä "oikeita töitä". Hän tekee Raumalla edelleen maalaustöitä ja erilaisia timpurinhommia.
– Käsillä tekemisessä kokee jollain tavalla olevansa enemmän elossa.
Juodaan viinaa
Tilapäisahtaajana Helsingin ja Rauman satamissa vierähti koko opiskeluaika, ja myöhemminkin, vielä 90-luvulle tultaessa Koivukari teki pariin eri otteeseen satamatöitä.
Työkulttuurista romaani antaa kostean kuvan.
– Monilla työpaikoilla juotiin kasarilla viinaa. Muistan kun opiskelijataustainen työkaveri satamassa huolestui omasta alkoholinkäytöstään ja osti alkometrin. Sitä siinä iltavuorossa ihmettelimme, kun tilapäisahtaaja Laatikainen tuli vuorosta ja puhalsi kaksi promillea. Eikä hänestä huomannut mitään. Ei työnantajaa se kiinnostanut, millä ihmiset itseään ravitsivat, kunhan säkki lensi.
Ala siistiytyi viimeistään laman myötä, mutta siihen vaikutti myös lastin käsittelyn tekninen kehittyminen ja työn koneellistuminen.
– Vielä käsilastauksen aikana manttelimies saattoi tilata ruumaan verkon, jonne pistettiin sammuneet ja nostettiin ylös.
Työ oli myös vaarallista, ja työmaalla sattui onnettomuuksia, jopa kuolemantapauksia.
Ajankuva kasarilta
Romaanin Ismolla, kuten myös Koivukarilla aikoinaan, oli kaksi erilaista sosiaalista viiteryhmää, radikaali ja valveutunut opiskelijayhteisö ja sataman tilapäistyöntekijöiden joukko. Opiskelijat olivat ympäristötietoisia ja solidaarisia.
Romaani onkin myös 80-luvun ajankuva. Vuosikymmen on jäänyt kirjailijalle mieleen toisaalta toiveikkaana, toisaalta uhkakuvien värittämänä vuosikymmenenä. Suomi avautuu länteen, nuori sukupolvi löytää reilaamisen.
– Silloin oli myös toisenlaiset mahdollisuudet käytännön selviämiseen kuin nyt, satamaankin pääsi töihin kun vain osasi kävellä paikalle.
Aikaa varjosti myös ydinsodan uhka. Mennyt aika on kirjailijan mukaan ikävän ajankohtainen.
– Rautaesirippu on ikään kuin laskeutunut uudelleen. Neuvostoliittoa ja ydinsotaa pelättiin 80-luvulla tosissaan, ja nyt Putin on tietyssä mielessä palauttanut sen saman Neuvostoliiton.
Mutta kirjailija ei olisi kirjailija, jos hän ei maustaisi romaaniaan omaperäisillä näkökulmilla. Sataman laulussa arkisten tapahtumien rinnalla kulkee ahtaajien maailmanhistoria, maailman vanhin kirjallinen eepos Gilgames ja Raamatun syntiinlankeemus.
– Teologiaa opiskelleena olen yrittänyt miettiä ja tajuta maailmaa toisaalta tieteen, toisaalta uskonnon ja muun mytologian kautta. Pohtia, mitä niiden on tarkoitus sanoa ihmiselle.
Romaanissa esimerkiksi Aatamin ja Eevan syntiinlankeemus tulkitaan ihmisen tietoisuuden ja oman, erillisen minän syntytarinana.
Sataman laulu -romaani julkistamistapahtuma on Vanhan Rauman kirjakaupassa torstaina 25.8. Kirjailija on paikalla klo 16–18.
Koivukarille kirjallisuuden nimikkoseura
Kirjailija Tapio Koivukari on saanut oman kirjallisuuden nimikkoseuransa. Valtakunnallinen Tapio Koivukari -seura perustettiin kuluvan kesän aikana ja nyt sillä on menossa jäsenhankinta.
Tällä hetkellä jäseninä ovat vasta seuran perustajat, puheenjohtaja Mikko Vapanen, Antti Lehto, Antti Rohiola ja Tero Tuominen.
Vapanen on myös Suomen ensimmäisen kirjailijan nimikkoseuran, Hj. Nortamon Nortamo-Seoran kapteeni.
Kirjallisuusseuran tavoite on Vapasen mukaan tehdä tunnetuksi Koivukarin tuotantoa ja persoonaa sekä edistää kirjailijan tuotantoa koskevaa tutkimusta.
Tulevaa toimintaa ei hänen mukaansa vielä ole linjattu kovin tarkasti, mutta yhdistyksen tavoitteena on järjestää luontotilaisuuksia, seminaareja ja retkiä Koivukarin romaanien tapahtumapaikoille.
Seura voi myös halutessaan harjoittaa julkaisutoimintaa ja jakaa apurahoja.
– Seuraava tavoite on saada yhdistykseen riittävästi jäseniä, jotta siitä tulee toimintakykyinen, Vapanen sanoo.
Seuralle on tulossa nettisivut ja se tulee jatkossa näkymään myös sosiaalisessa mediassa.
Tapio Koivukari -seura on Suomen kirjallisuusseurojen yhdistyksen Nimikot ry:n jäsen.
Tämä artikkeli on alun perin julkaistu Länsi-Suomi-lehden nettisivustolla.