Tarmo Thorströmin tuorein pitsi-innovaatio valmistui Pitsiviikon päätteeksi – optikkoliikkeen ikkunaan ilmestyi pitsisalusiini

Sen myötä hän haluaa provosoida raumalaisia pitseilemään vuoden ympäri.

| Päivitetty

Raumalaisen pitsin uudistajan Tarmo Thorströmin uusin pitsityö on pellavasalusiini. Se löytyy optikkoliike Palmun ikkunasta.

Pitsitaiteilija Tarmo Thorströmin tuotekehittelyn uusin hedelmä on ilmestynyt optikkoliike Palmun ikkunalle. Se on pellavasta nyplätty salusiini, jonka valmistui kahdelle levylle nyplättynä Pitsiviikon aikana Posellissa.

Kapan pitsi on 1700-luvun lopun Leviää kaisastiinalaita, joka Thorströmin mukaan tunnetaan monella muullakin nimellä.

Salusiini on kymmenkertainen suurennos alkuperäisestä pitsistä, jota on käytetty muun muassa nenäliinapitseissä.

– Vaikka monesti otan omia vapauksia pitsin tulkinnassa, tässä olen täysin orjallisesti toistanut jokaisen kierteen, ja pitsi on täysin sama kuin esikuvansa.

Tekovälineet ovat esillä Posellissa, jossa Thorströmin pitsejä ja pitsijohdannaisia on näytteillä Emelian Yhdessä-näyttelyssä.

Thorström on ennenkin nyplännyt pitsiä normaalia suuremmassa kokoluokassa. Hänen suurimpia pitsitöitään on Raumalla sijaitseva ulkoteos Pilvilinnan väylä.

Pitsistä ympärivuotinen

Thorström puhuu tarkoituksellisesta provokaatiosta. Ikkunapitsillä hän haluaa nostaa esille saman asian, josta hän on puhunut monesti aiemminkin: pitsin näkymisen kaupungissa ympärivuotisesti, ei vain yhdeksän päivän ajan Pitsiviikolla.

– Pitsikappa onkin avoin haaste kaikille, ei pelkästään kaupungille, vaan yhdistyksille, yrityksille ja yksityisille ihmisille. Heitän pallon, jotta pitsiä olisi muulloinkin ja muualla kuin Pitsiviikon markkinoinnissa. Pitsi olisi aito asia, ei päälle liimattu ja Rauma oikeasti pitsikaupunki, Thorström sanoo.

Optikkoliikkeen ikkunaan on vielä myöhemmin tulossa samanlainen yläkappa.

Kiinnostaako luova pitsi?

Entäpä jos joku muukin nyt haluaisi nyplätä itselleen pitsikapan?

Pitsin nyplääminen isossa koossa kahdella levyllä onnistuu Thorströmin mukaan hänen Moderni pitsinnypläys -kirjassa antamiensa ohjeiden mukaan.

Kädestä pitäen saa oppia syksyllä Rauman kansalaisopistossa alkavalla soveltavan pitsinnypläyksen kurssilla.

– Siellä opastan pitsin tekemistä niillä tekniikoilla, joilla ihmiset haluavat tehdä. Ei kaiken pitsin tarvitse olla nyplättyä, Thorström sanoo.

Tämä artikkeli on alun perin julkaistu Länsi-Suomi-lehden nettisivustolla.

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Osion uusimmat

Luitko jo nämä?

Mainos

Tuoreimmat tähtijutut