Tarralla energiajätekeräys muutetaan muovikeräykseksi

Muovikeräykseen kuuluvat vain muovipakkaukset. Pakkausten on oltava puhtaita, jotta ne eivät houkuttele haittaeläimiä. Liian kunnianhimoisesti pakkauksia ei kuitenkaan kannata alkaa pestä, vaan vaikeimmin puhdistettavat pakkaukset voi laittaa sekajätteeseen. Kuva: Juha Sinisalo

Energiajätteen keräämisestä ja käsittelystä luovutaan Raumalla vuoden vaihtuessa. Jatkossa käytössä ovat sekajäte ja muovinkeräys.

Rauman seudun jätehuoltolaitoksen vt. käyttöpäällikkö Tarja Sillanpää kertoo energiajätteen keräyksen lopettamiselle olevan monia syitä. Yksi niistä on jäte-erien huonolaatuisuus.

– Lisäksi Raumalla jätteitä on poltettu voimalassa, jota ei ole suunniteltu jätteiden polttamiseen. Paremman hyödyn saa puuhaketta polttamalla. Voisin kuvitella, että energiajätteen polttohyöty ei ole vastannut odotuksia, Sillanpää perustelee.

Kehnon polttohyödyn vuoksi energiajätteen kerääminen tulisi kotitalouksille jopa kalliimmaksi kuin sekajätteen.

Muovipakkausten keräyksen Sillanpää sanoo olevan energiajätettä edullisempaa ja ympäristön kannalta parempi ratkaisu.

– Materiaalin saa hyötykäyttöön muovin kierrätyksessä, ei vain poltettavaksi, Sillanpää lisää.

Yleinen väärä käsitys on Sillanpään mukaan se, että jätteiden lajitteluvelvollisuus ei koskisi omakotitalossa asuvia.

Vaikka lähimmälle kierrätyspisteelle jonkin verran matkaa olisikin, velvoittaa laki omakotitaloasujat lajittelemaan jätteensä yhtä lailla kuin taloyhtiöissä asuvat.

– Velvoite koskee hyötyjätteitä, kuten metallia, kartonkia, paperia, lasia ja biojätettä, Sillanpää luettelee.

Raumalla on noin 200 omakotitaloutta, jolla on käytössä oma energiajätteen keräysastia. Enemmistö aikoo jatkaa muuttamalla energiajätteen muovikeräykseksi, muutamat ovat ilmoittaneet käyttävänsä jatkossa mieluummin yleisiä muovikeräyspisteitä.