Tarvontoria aletaan purkaa tulevan kauppakeskuksen alta vielä tässä kuussa, mutta investointipäätöstä hankkeen vetäjä ei halua ennakoida: "Haluamme käyttää epävarmankin ajan hyödyksi"

Purkutöiden on tarkoitus valmistua "vuodenvaihteen jälkeen". Vuokralaisten kanssa ei koko kesän aikana ole aktiivisesti neuvoteltu.

Rauman kauppakeskushankkeen valmistelevat työt jatkuvat, tiedottaa Rauman kaupunki. Tarvontorin kiinteistön purkutöihin on valittu urakoitsija, ja purkutyöt käynnistyvät elokuun aikana.

Työt alkavat rakennuksen sisäpuolella tehtävillä asbestipurkutöillä. Ulkopuolella purkutyöt alkavat myöhemmin syksyllä.

Kaupunki aloittaa samaan aikaan tulevaa kauppakeskusta ja linja-autoasemaa ympäröivien katujen kadunrakennus- ja vesihuoltotyöt.

Kauppakeskushankkeesta vetovastuussa olevan Ganal Kehitys Oy:n toimitusjohtaja Jari Pölönen toteaa, että purku-urakan käynnistymisen tarkoituksena on edistää kauppakeskushanketta ennen kuin investointipäätöstä on tehty.

Hankkeessa jouduttiin toukokuussa ottamaan aikalisä koronakriisin aiheuttaman epävarmuuden vuoksi.

– Purkutyöt vievät kuitenkin kuukausia aikaa. Haluamme käyttää epävarmankin ajan hyödyksi. Kun päätös rakentamisesta voidaan tehdä, purkutyöt on jo hoidettu, Pölönen toteaa.

Keväisen aikalisän tarkoitus oli rauhoittaa vuokralaisten kanssa käytävät neuvottelut kokonaan. Niitä ei siis ole käyty koko kesän aikana, vaan asiaan on tarkoitus palata kesän päätyttyä, Pölösen arvion mukaan ehkä noin kuukauden sisällä.

Purkutöiden on tarkoitus valmistua “vuodenvaihteen jälkeen”.

Pölönen ei halua lähteä ennakoimaan, milloin investointipäätös voitaisiin tehdä.

Tämä artikkeli on alun perin julkaistu Länsi-Suomi-lehden nettisivustolla.

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Osion uusimmat

Mainos

Tuoreimmat tähtijutut