Tasainen kiire on lisääntynyt rehtorien työssä – "on aika hyvin, jos ehtii 15 minuuttia keskittyä yhteen asiaan"

Rehtorin ydintyö jää monesti odottamaan, kun työpäivän aikana pitää reagoida moniin muutoksiin.

Kasvomaskinsa kuvauksen ajaksi poistanut Pohjoiskehän koulun hallinnollinen rehtori Jukka Raiskinmäki myöntää, että työssä pitää välillä olla lähes kahdessa paikassa yhtä aikaa.

Rehtoreiden uupuminen on kroonistunut.

Näin toteaa torstaina julkistettu Suomen Rehtorit ry:n rehtoribarometri.

– Tilanne on kroonistunut, sillä uupuneiden ja uupumisriskissä olevien määrä on lisääntynyt pandemiaa edeltävästä keväästä 2019 lähtien. Vuonna 2020 kohtalaista ja voimakasta uupumusta oli 17 prosentilla ja tänä vuonna 26 prosentilla, Helsingin yliopiston akatemiaprofessori Katariina Salmela-Aro toteaa.

Tuloksissa maakuntien välillä on eroja, ja synkimmältä rehtoreiden uupumuskartta näytti keväällä Lapissa, Keski-Pohjanmaalla ja Keski-Suomessa.

Hektisyys lisääntynyt

Länsi-Suomi kysyi levikkialueen rehtoreilta, millaisena he näkevät työnsä kuormittavuuden ja vaativuuden.

Kaikki neljä haastateltua rehtoria kertovat jaksavansa hyvin työssään, mutta myöntävät, että työn hektisyys on lisääntynyt, ja työpäivän luonne voi mennä uusiksi monta kertaa.

Kun koululla tapahtuu jotain yllättävää, on usein ratkaisuna lause "rehtori hoitaa".

– Vähän kaikki asiat kuuluvat nykyään rehtorille. Kuormitus on lisääntynyt, kun vaatimusta tulee monesta suunnasta. Samalla pitäisi pystyä myös kehittämään ja kehittymään, kaikkiaan 21 vuotta rehtorina toiminut Eurajoen lukion rehtori Ilkka Heikkilä kertoo.

Haastatellut toteavat, että rehtorin työhön on aina kuulunut monen eri asian yhtä aikainen hoitaminen.

Rauman lyseon lukion rehtori Jani-Petteri Renko toteaa, että rehtori ovi on aina auki myös kuvainnollisesti.

– Työpäivän aikana saa ja pitää reagoida monenlaisiin asioihin, mutta tietenkin se vie pois keskittymisestä. Karkeasti voi heittää, että on aika hyvin, jos ehtii 15 minuuttia keskittyä yhteen asiaan, Renko sanoo.

Työt eivät jää kouluun

Rehtorit kertovat ymmärtävänsä hyvin, miksi valtakunnalliset tilastot kielivät työn uuvuttavuuden kroonistumisena.

Kaikkiaan kymmenkunta vuotta rehtorina toiminut Pohjoiskehän koulun hallinnollinen rehtori Jukka Raiskinmäki sanoo, että työpäivät venyvät herkästi.

– Ei rehtorina tarvitse ihan 24/7 olla, mutta korona-aikana pitää työpuhelin olla valmiudessa illallakin. Muutaman koronatartuntatapausten tiedottamista on pitänyt illalla vielä hoitaa.

– Niin ei voi ajatella, että lähtee talosta kello 16 ja laittaa kännykän kiinni. Mutta kokonaisuutena jaksan työssäni oikein hyvin, liikunta on aina ollut minulla oivallista vastapainoa työlle.

Euran lukion rehtorina vuonna 2002 aloittanut Jukka Pirttimäki hoitaa nykyisin kahta roolia, sillä hän on myös Euran peruskoulun rehtori.

Hän mukaansa työtehtävien yhdistäminen on ollut Suomessa viime aikojen ilmiönä, mutta samalla rehtorin rooli muuttuu.

– Rehtorin olisi kiva näkyä enemmän oppilaiden suuntaan, mutta kiire tekee sen, että on vaikeaa olla opiskelijoiden arjessa. Opetuksenkin seuraaminen olisi todella hyödyllistä, mutta aika vähän siihen jää aikaa, Pirttimäki myöntää.

Motivaatiota riittää

Rehtoribarometrin tuloksissa käy ilmi, että lukioissa rehtorit ovat uupuneimpia. Tätä selittävät viime aikojen monet lukiota koskevat uudistukset – uusi opetussuunnitelma, ylioppilastutkinnon painoarvon kasvattaminen, oppivelvollisuuden laajentaminen – sekä hybridiopetus ja muut korona-ajan järjestelyt.

Rauman lyseon lukion rehtori Renko lisää, että viime aikoina tutkintokoulutukseen valmentavan koulutuksen eli TUVA:n järjestämisen suunnittelu sekä Rauman lyseon lukion oman toimintakulttuurin päivitys ovat vaatineet paljon aikaa.

– Vuorokaudesta ei vain löydy tunteja määräänsä enempää. Saldopankissa on jatkuvasti ylitunteja, kunhan niitä ehtisi myös käyttämään sieltä, Renko toteaa.

Myös Euran Pirttimäki sanoo, että uudistukset ovat tulleet varsin nopealla tahdilla.

– Se olisi järkevää, että kaikille uudistuksille annettaisiin paikallisella tasolla aikaa. Esimerkiksi näin korona-aikana olisi voinut uudistuksia jopa hieman siirtää.

Uudistustahtia hämmästelee myös Renko.

– Toivoisi ihan ministeriön ja opetushallituksen tasolta lähtien, että opetussuunnitelmia ei uudistettaisi ihan tätä tahtia. Hyvä kun edellisen opetussuunnitelman ensimmäiset opiskelijat on saatu valmiiksi, niin uutta opetussuunnitelmaa ajetaan sisään, hän sanoo.

Vaikka työn vaativuus ja kuormittuvuus on lisääntynyt, ei haastatelluilta ole motivaatio vähentynyt.

– Työ on silti mielenkiintoista ja mielekästä, nuorten kanssa on mukava tehdä töitä. En valita, Eurajoen lukion rehtori Ilkka Heikkilä kiteyttää.

Tämä artikkeli on alun perin julkaistu Länsi-Suomi-lehden nettisivustolla.

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Osion uusimmat

Mainos

Tuoreimmat tähtijutut