Luvialainen Hanna Heinilä (1890–1981) oli vaatimaton valokuvaaja, joka ei esitellyt kuviaan julkisesti eikä juuri edes puhunut valokuvaharrastuksestaan. Kuvat kuitenkin säilyivät jälkipolville sukualbumeissa ja Luvia Seoran arkistoissa.Rauman taidemuseossa tänään avautuva Omalla maallaan – Hanna Heinilä esittelee luvialaisen harrastajavalokuvaajan henkilö- ja kyläkuvia 1910–20-luvuilta.
Visualisti ja tunnelman luoja
Heinilän kuvia näyttelyyn lasinegatiiveista vedostanut valokuvataiteilija Katri Lassila puhuu Heinilän vahvasta omasta katseesta.
– Hän oli visuaalisesti lahjakas ihminen, jonka valokuvissa ällistyttävät harkittu sommittelu ja hieno tunnelma.
Sommittelu tulee Lassilan mukaan esille erityisesti kuvissa, joissa Heinilä on kuvannut ihmisiä maisemassa. Lassilan oma suosikki on kuva 1910-luvun alusta – kuvassa nuori mies, Heinilän veli, katsoo kallion suojasta merelle päin.
Heinilän valokuvaajan katse kohdistui Lassilan mukaan myös aikakauteen nähden harvoin nähtyihin asioihin, kuten lapsiin.
– Hänellä oli taito kuvata ihmisiä luontevasti.
Kuvista puuttuu Lassilan mukaan aikakauden kuvaukselle tyypillinen jäykkyys.
Vedostajan katse
Lassila on vedostanut käsin hopeagelatiinivedoksia näyttelyyn Suomen pimiötaiteilijoiden pimiössä Helsingissä. Työssä oli omat haasteensa, sillä vedostukseen käytettävät kemikaalit ovat tänä päivänä erilaisia kuin sata vuotta sitten.
– Erityisen haastavaa oli ihon sävy kuvissa.
Koevedoksia kertyi Lassilan mukaan useita ennen oikean tunnelman tavoittamista.
Näyttelyn kuratoinut museointendentti Heta Kaisto korostaa vedostajien – Lassilan ohella sitä on tehnyt luvialainen valokuvaaja Matti Luotola – työtä ja heidän tulkintaansa.
Luotolakin nostaa esiin vedostajan oman näkemyksen.
– Kukaan muu paitsi ehkä valokuvaaja voisi sanoa, miltä kuvan tulisi näyttää.
Ilojen ja surujen kuvaaja
Hanna Heinilä aloitti valokuvaamisen 16-vuotiaana kesällä 1906. Nuori nainen päätyi pian oman perhearkensa lisäksi kuvaamaan luvialaista arkea ja juhlaa. Hän ei karttanut vaikeitakaan aiheita, ja näyttelyssä on kaksi kuvaa kuolinvuoteelta, joista toisessa on Heinilän sisko.
Nostalgian ohella kuraattori Heta Kaisto näkee Heinilän kuvissa myös aikaansa edellä olleen valokuvaajan tavan katsoa.
– Juuri näitä kuvia näyttelyyn on tuotu esille.
Kuvista välittyy kuraattorin mukaan rakkaus perheen jäseniin ja ystäviin, mutta myös kunnioitus yhteisöä kohtaan.
– Se ulottuu lapsiin ja kyläläisiin mutta myös eläimiin, puihin ja rantakiviin. Hän katsoi kauniisti ja hymyillen elämää ja ympäristöään.
Kaisto pitää Heinilän valokuvia kansatieteellisinä, arvokkaina dokumentteina sadan vuoden takaisesta Luviasta, ja näyttelyyn onkin kerätty paljon muistitietoa kuvien takana.
– Museolle kyseessä on historiallisesti tärkeä projekti ja sen ydintyötä.
Negatiivit turvaan kaatopaikalta
Naisvalokuvaajat eivät olleet harvinaisuus 1900-luvun alussa, ja valokuvataiteilija Katri Lassilan mukaan heitä oli jopa enemmän kuin miehiä.
– Heidän työtään on kuitenkin kadonnut valtavasti.
Onneksi näin ei käynyt Heinilän tapauksessa. Kuvien säilymisestä jälkipolville on kiittäminen valokuvaaja Matti Luotolaa, joka pelasti lasinegatiivit joutumasta roskiin, kun Luvian kunnanvirastoa siivottiin kuntaliitoksen yhteydessä jokunen vuosi sitten.
Luotola sai pahvilaatikollisen lasinegatiiveja, joita hän ryhtyi digitoimaan. Ensimmäisen kerran kuvia oli esillä Eurajoen Irjanteella. Vajaasta viidestäsadasta negatiivista on digitoitu 440.
Lapsille oma tila näyttelyyn
Heinilän valokuvissa lapset ovat ajan ihanteisiin nähden poikkeuksellisen aktiivisia toimijoita. Heitä nähdään leikkimässä, soutamassa, uimassa, tanssimassa ja nauramassa.Näyttelyyn haluttiinkin antaa lapsille oma tila. Sen on kuratoinut luvialainen kuvataiteilija Mollu Heino.
– Lasten huone herättää Hannan valokuvien maailman eloon ja sitoo sen tähän päivään.
Lasten huoneessa voi tutkia ja oivaltaa, asettua kuvaan tai leikkiä valokuvaajaa. Heino on tehnyt pienen valokuvakirjan Heinilästä sekä valokuvausoppaan näyttelyyn.
Lastenkokonaisuus on toteutettu yhdessä luvialaisen kuvataiteilija Maria Leppäsen kanssa. Leppänen on tehnyt tilaan liikuteltavia esineitä Heinilän elämästä. Lasten huoneen seinälle on maalattu mukaelma Heinilän Laitakarin satamanäkymästä.
Tämä artikkeli on alun perin julkaistu Länsi-Suomi-lehden nettisivustolla.