OKL120: Tätä kirjaa luki koko Suomi: Risto Roopenpojan ihmeellinen elämä

Kirja näyttää vaatimattomalta, mutta se on kouluhistoriallisesti erittäin merkittävä teos.

| Päivitetty

Rauman Seminaarin kirjakokoelmasta löytyy Siviä Heinämaan vuonna 1911 julkaisema teos ”Risto Roopenpojan ihmeellinen elämä”. Vaikka vihkonen näyttääkin melko vaatimattomalta, on se kouluhistoriallisesti erittäin merkittävä teos.

Risto Roopenpojan ihmeellinen elämä on Topeliuksen Maamme –kirjan ohella luultavasti koko koululaitoksemme pitkäikäisin oppimateriaali. Sitä luettiin monissa kansakouluissa vielä 1960-luvulla, 50 vuotta ilmestymisensä jälkeen.

Teoksen kirjoittaja, Siviä Heinämaa, oli Heinolan seminaarin opettaja. Hän mainitsee kirjan esipuheessa, että teos on mukaelma Daniel Dyfoen Robinson Crusoe -romaanista. Heinämaa ei kuitenkaan kerro sitä, että hänen kirjansa on mukaelma myös toisesta teoksesta: Joachim Heinrich von Campen 1779 julkaisemasta Nuori Robinson -lastenkirjasta.

Siviä Heinämaan Robinson on kotkalainen pikkupoika. Risto vaeltelee mielellään satamassa haaveillen kaukomatkoista. Hänen vanhempansa ovat hyvin huolissaan pojastaan:

…äiti katsoi kelloa ja virkkoi pojalleen surullisena ja vakavana: ”Kuule, poikani! Olet taas ollut liian kauan ulkona. Ota edes nyt kirjasi ja lue!” Tuli siihen isäkin kauppapuodistaan ja sai kuulla, ettei Risto taaskaan ollut lukenut läksyjänsä. Silloin hän sanoi Ristolle: ”Jos tällä tavalla jatkat, ei sinusta voi tulla kunnon poikaa. Paranna itsesi!” Mutta jo seuraavalla viikolla Risto seisoi taas laivoja katselemassa. … Vuosi toisensa jälkeen kului. Risto ei muuttunut sen ahkerammaksi.

Lopulta Risto toteuttaa haaveensa ja karkaa kotoa laivaan. Laiva haaksirikkoutuu ja Risto päätyy yksin autolle saarelle. Saarella hän oppii nöyräksi ja ahkeraksi. Hän lukee Raamattua ja laulaa vaikeina hetkinään koulussa oppimiaan virsiä. Risto Roopenpoika ei tapaa saarellaan Perjantaita eikä ihmissyöjiä. Heinämaa selittää jättäneensä villi-ihmiset pois romaanistaan, koska ei nähnyt tällä episodilla olevan kasvattavaa vaikutusta.

Päästyään lopulta saareltaan kotiin, Risto saa kuulla, että äiti oli kuollut suruun lapsensa kadottua. Nyt oli myöhäistä pyytää anteeksi. Oli myöhäistä katua. Siitä huolimatta poika vaelsi usein äitinsä haudalle ja vuodatti lumiselle kummulle kuumia kyyneleitä anteeksipyynnön merkiksi. Ystävilleen ja sukulaisilleen Risto sanoi: ”Niin minulle kävi, kun olin nuorena tottelematon ja laiska”.

Teksti dosentti Lauri Kemppinen

Rauman opettajankoulutuksen 120-juhlavuoden kunniaksi julkaisemme kerran viikossa vanhan valokuvan ja siihen liittyvän tarinan.

Tämä artikkeli on alun perin julkaistu Länsi-Suomi-lehden nettisivustolla.

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Osion uusimmat

Luitko jo nämä?

Mainos

Tuoreimmat tähtijutut