Uudella insinöörillä taustajoukkoja vaikka muille jakaa

Eurajokelainen Sami Stenvall saa tänään kone- ja tuotantotekniikan insinöörin paperit. Stenvall on saanut paljon kannustusta perheeltään, joista kuvassa vaimo Eveliina ja poika Kasper, 8. Nelilapsisen perheen isä jatkaa opintojaan syksyllä Porin yliopistokeskuksessa. Kuva: Elina Lammela


– Ajattelin, että jos nyt ei ota irtiottoa, niin ei sitten koskaan, eurajokelainen Sami Stenvall muistelee päätöstään hypätä työelämästä koulunpenkille.

Tänään, noin kaksi vuotta myöhemmin, Stenvall valmistuu Satakunnan ammattikorkeakoulusta kone- ja tuotantotekniikan insinööriksi. Ahkeralla tahdilla suoritettujen opintojen lisäksi Stenvallin todistuksessa komeilee arvosanoja, joita ei todellakaan tarvitse häpeillä.

– Samin keskiarvo oli 4,8, kun maksimi on 5, vaimo Eveliina Stenvall huikkaa vaatimattoman miehensä vierestä.

Stenvallilla on jo ennestään taskussaan koneistajan ammattitutkinto, ja työkokemusta hänelle on ehtinyt kertyä useamman vuoden ajan isän yrityksessä Rauman Konepajalla.

Ajatus opiskelusta oli kuitenkin siintänyt ajatuksissa jo viimeiset kymmenen vuotta, välillä enemmän ja välillä vähemmän.

– Pohdin jo pitkään, että joku koulutus pitäisi saada, mutta sitten alkoi tulla lapsia useampikin, Stenvall naureskelee.

Stenvallien kaikki neljä lasta – Joonas, 12, Kake, 11, Kasper, 8 ja Anniina, 6 – ovat nyt jo koulussa, joten isällekin avautui mahdollisuus lähteä toteuttamaan haavettaan.

JATKA JUTUN LUKEMISTA NÄKÖISLEHDEN PARISSA

Hanki itsellesi lukuoikeus tilaussivulta. Esimerkiksi 24 tunnin lukuoikeus maksaa vain kaksi euroa.

Mikäli olet jo Länsi-Suomen tilaaja, voit rekisteröityä digipalvelujen käyttäjäksi täällä.