Tehtävämäärä oli 10 prosenttia viime juhannusaattoa suurempi – poliisi kertaa tapahtumia tiedotteessa: "Paras yrittäjä oli maalaisisäntä, joka kaljanhakureissullaan suoritti traktorillaan jonkinlaisen piruetin"

Positiivista on se, ettei vakavia henkeen ja terveyteen kohdistuneita rikoksia juhannusaatolta kirjattu.

| Päivitetty

Poliisin näkökulmasta juhannus sujui Lounais-Suomessa normaalin vilkkaan kesäviikonlopun tapaan. Lainvalvojat kertoivat juhannusaaton kulusta liki proosallisessa tiedotteessa.

Juhannusaaton päivävuorossa suoritettiin poliisin mukaan 180 hälytystehtävää. Erityisesti mökkiliikenteen valvontaan panostettiin.

– Muutama paperityö valvonnasta kertyi, kun pahimmat ohittelijat tai kiirehtijät poimittiin pois, tiedotteessa todetaan. Yleisesti liikenne sujui kuitenkin mukavasti.

Keskustat hiljenivät aatoksi. Esimerkiksi Turussa suoritettiin kuitenkin huumausainevalvontaa, jonka saldoa poliisi luonnehtii murheelliseksi.

– Parin tunnin valvonnassa kenttävalvontaryhmä otti kiinni viisi keskustan puistoissa ja jokivarressa juhannustaan viettävää asiakasta. Takavarikkoon tuli kannabista, amfetamiinia ja psilosybiiniä, joita aika avoimesti käytettiin, myytiin ja ostettiin.

Rattijuoppoja otettiin kiinni lukuisia. Poliisi toteaa promilleiden olleen korkeita ja ajosuoritusten näyttäviä.

– Aattopäivän paras yrittäjä oli kemiönsaarelainen maalaisisäntä, joka kaljanhakureissullaan suoritti traktorillaan jonkinlaisen piruetin ja päätyi kyljelleen. Tapauksesta selvittiin onneksi ilman suurempia vammoja.

Yövuoro oli päivävuoroa kiireisempi: tehtäviä oli 360. Juhannusyöstä kirjattiin lukuisia rattijuopumuksia ja pahoinpitelyitä.

Vakavia henkeen ja terveyteen kohdistuneita rikoksia ei juhannuksen aikana kuitenkaan ole kirjattu, eikä hukkuneitakaan ole tullut Lounais-Suomessa poliisin tietoon.

Poliisi päättää tiedotteensa yllättävään toteamukseen: festivaalien ja tapahtumien peruuntuminen ei näkynyt tehtävämäärässä ainakaan sitä alentavasti. Päinvastoin: tehtäviä oli noin kymmenen prosenttia enemmän kuin viime juhannuksena.

– Juhannus jatkuu, kesä jatkuu, tiedotteen viimeisessä lauseessa todetaan.

Länsi-Suomen merivartiosto puolestaan kertoi juhannusaaton tehtävistään Twitterissä. Vakavilta onnettomuuksilta on vältytty myös merellä.

Juttua päivitetty 9.19: Lisätty merivartioston twiitti ja sitä koskeva tekstikappale.

Tämä artikkeli on alun perin julkaistu Länsi-Suomi-lehden nettisivustolla.

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Osion uusimmat

Luitko jo nämä?

Mainos

Tuoreimmat tähtijutut