Tekniikka tilttasi, Pyhärannan valtuuston kokousta ei lähetetty suorana

Talousvuosi todettiin hyväksi ja päiväkodin remonttiin annettiin lisärahaa.

Pyhärannan kunnanvaltuusto oli eilen koolla ilman yleisöä, eikä kokousta pystynyt myöskään seuraamaan etäyhteyden kautta. Syynä olivat tekniset ongelmat. Jo etukäteen kunta oli ilmoittanut, ettei yleisöä oteta valtuustosaliin koronatilanteesta johtuen.

Suositukseksi annettiin, että yleisö seuraa kokousta etänä kunnan Youtube-kanavan kautta. Tekniikkaa ei kuitenkaan saatu pelaamaan, joten kokousta ei lähetetty suorana lähetyksenä ollenkaan.

Talous- ja hallintojohtaja Jukka Haapalan mukaan ongelma ei toistaiseksi ole selvinnyt. Epäselvää on myöskin, tallentuiko lähetys jälkikäteen katsottavaksi, vaikka suora lähetys ei onnistunutkaan.

Muutamia yleisön jäseniä olisi voitu Haapalan mukaan ottaa kunnantalolle seuraamaan kokousta esimerkiksi valtuustosalin ovensuusta, mutta yhtään ilmoittautumista ei tullut.

Päiväkoti pitkittyi

Ylhäisessä yksinäisyydessään istunut kunnanvaltuusto hyväksyi kokouksessaan viime vuotta koskevan arviointikertomuksen.

Tarkastuslautakunta katsoi, että kunnan toiminnalliset ja taloudelliset tavoitteet ovat pitkälti toteutuneet.

Viime vuoden yhdeksi suurimmaksi ongelmaksi arviointikertomuksessa nimettiin Ihoden päiväkotihankkeen pitkittyminen.

– Kohtuuttoman pitkäksi ja monivaiheiseksi laajennut prosessi on ollut osaltaan epäonnisten sattumien summa, mutta selvästi havaittavissa olevat ongelmat sekä päätöksentekokulttuurissa että viestinnässä ovat pahentaneet asiaa entisestään. Palvelujen käyttäjät, eli kuntalaiset, ovat olleet epätietoisia ja kunnan maine on kärsinyt, tarkastuslautakunta totesi.

Talousvuosi oli hyvä

Kunnan viestintää kehitettäessä tulee lautakunnan mielestä kiinnittää huomiota tietojen ajantasaisuuteen, helppoon löydettävyyteen, kieliasun selkeyteen sekä viestinnän vastuuttamiseen niin, ettei ylimääräisiä viiveitä synny. Kunnan veroprosentin tarkastuslautakunta totesi edelleen korkeaksi eikä asukasluku ole kasvanut toivotulla tavalla.

Kunnanvaltuusto hyväksyi myös viime vuoden tilinpäätöksen. Talouden puolesta Pyhärannalla oli hyvä vuosi, ylijäämää kertyi 622 000 euroa. Pyhärannalla on nyt taseessaan kaiken kaikkiaan 1,6 miljoonaa euroa kertynyttä ylijäämää.

Kuluvalle vuodelle valtuusto teki yhden budjettimuutoksen eli myönsi 40 000 euron lisämäärärahan päiväkoti Kirsikan kunnostustöihin. Korjaustoimenpiteet suoritetaan kesän 2020 aikana.

Tämä artikkeli on alun perin julkaistu Länsi-Suomi-lehden nettisivustolla.

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Osion uusimmat

Luitko jo nämä?

Mainos

Tuoreimmat tähtijutut