Telakan työttömien tukihanke toiminut vuoden päivät

STX:n Rauman telakalta työttömiksi jääneille suunnattu Yhteen Hitsautuneet -projekti on toiminut nyt vuoden päivät. Kaikkiaan hankkeen pariin on löytänyt 100 entistä telakan työntekijää.

Rauman Seudun Työttömien työhönopastaja Teijo Rantanen on tyytyväinen siihen, miten työllisyyden edistämistä tavoitteleva projekti on tavoittanut jatkuvasti uusia kasvoja.

– Olemme järjestäneet vuoden aikana 89 tilaisuutta, joissa on alkuvuodesta käynyt enemmän ihmisiä kuin keskimäärin viime vuonna, Rantanen iloitsee.

– Paras tilanne olisi tietysti se, ettei meitä tarvittaisi, vaan kaikilla olisi töitä.

Yhteen Hitsautuneet -hankkeeseen saatiin aloite STX:n väeltä jo syksyllä 2013, kun tieto telakkatoiminnan päättymisestä kaupungissa varmistui. Työllistämisen lisäksi tärkeässä roolissa on sosiaalinen toiminta ja työkyvyn ylläpito.

Lue lisää vuoden verran toimineesta Yhteen Hitsautuneet -hankkeesta huomisessa Länsi-Suomessa.