Televisiosta tuttua teatteria Uudessakaupungissa

Uudenkaupungin Teatterin kevätkauden avaa 24.1. kantaesitys suositusta televisiosarjasta Taivaan tulet. Teatterinjohtaja Jari Luolamaa on dramatisoinut sarjan ensimmäisestä tuotantokaudesta näytelmän.

Näytelmäversiossa on keskitytty keskeisten henkilöiden elämään ja karsittu pois paljon sivujuonia, mutta myös kirjoitettu vähän uutta.

Taivaan tulien näyttämösovituksessa musiikki on isossa roolissa ja kuorolla on suuri merkitys tunnelman luojana.

Musiikki on enimmäkseen TV-sarjankin musiikin säveltäneen Ismo Alangon säveltämää ja sanoittamaa, sovituksista vastaa Rauno Melos. Näytelmän pääsossa Raunina nähdään Sanna Koivunen.

Uudenkaupungin Teatteri valloittaa myös uuden näyttämön, sillä huhtikuussa Huru-ukot valtaavat Wallilan Kartanon salin. Huru-ukot on lämminhenkinen pienoisnäytelmä kahdesta vanhasta miehestä, joilla vielä virtaa riittää, ainakin puheissa.

Teatterissa nähdään ensi vuonna myös vierailuesityksiä. Eurooppa Neljä vierailee teatterissa Kankkulan kaivo -näytelmällä ja lapsille suunnatulla Yökirjalla. Kevään vierailuja ovat myös Turun kaupunginteatterin Carola maailmannainen sekä kahden klovnin show Juoksuhaudantie.