Telma saa jäädä kotiinsa, ainakin toistaiseksi

Lounais-Suomen aluehallintovirasto kumosi Rauman kaupungin päätöksen vaikeavammaisen Telma Nummen pakkomuutosta.

Raumalainen, vaikeavammainen Telma Nummi, 18, saa jäädä ainakin toistaiseksi asumaan yksityiseen ryhmäkoti Riekkomäkeen, näin päätti Lounais-Suomen aluehallintovirasto (AVI) viime viikolla antamassaan päätöksessä.

Aluehallintovirasto tyrmää Rauman kaupungin päätöksen siirtää Telma asumaan toiseen asumisyksikköön vain kilpailutukseen vedoten. AVI:n mukaan päätöksestä ei ilmene, miten uuden asumispalvelupaikan soveltuvuus Telmalle on arvioitu ja miten uusi palveluasumispaikka vastaisi hänen yksilöllisiin palvelutarpeisiinsa eikä myöskään perusteluja sille, miksi Telman nykyinen asumispalvelupaikka ei enää olisi hänelle soveltuva ja hänen etunsa mukainen.

Kyseessä on ensimmäinen muutoksenhakuviranomaisen päätös, jossa on erittäin selvästi todettu, että pelkän kilpailutuksen perusteella ei voi päättää vammaisen henkilön asuinpaikkaa.

– Sinänsä lähtökohta lainsäädännössä on, että palvelu tulee järjestää yksilöllisen tarpeen eikä kilpailutuksen perusteella, mutta harvoin näin selvästi muutoksenhaussa tämä vahvistetaan. Pääsääntö on, että kunnat menevät kilpailutuksen mukaan ja muutoksenhaussa on sitten vahvistettu se, että kunnalla on suhteellisen laaja harkintavalta palveluasumisen järjestämisessä. Tässä mielessä kyse on nyt ennakkotapauksesta ja voidaan sanoa, että Telma teki eräänlaista oikeushistoriaa, toteaa Nummen luvan saanut oikeudenkäyntiavustaja Jukka Kumpuvuori.

Tämä artikkeli on alun perin julkaistu Länsi-Suomi-lehden nettisivustolla.

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Osion uusimmat

Luitko jo nämä?

Mainos

Tuoreimmat tähtijutut