Teltta-areenaa tuskin pystytetään vain Rauma Bluesia varten

Kuva: Juha Sinisalo

Viime viikonloppuna järjestetty Rauma Blues keräsi konsertteihinsa järjestäjien mukaan kaiken kaikkiaan 2 700 kävijää. Lauantain pääkonserttia oli kuulemassa 1 500 festivaalikävijää.

Yleisö onkin toivonut Kisateltta-areenaa myös ensi vuoden Rauma Bluesiin. Suosiosta huolimatta teltta-areenan säilymisestä ei kuitenkaan ole takeita.

- Toki toivomme, että voimme järjestää raumalaisille tulevaisuudessakin Kisateltta-kokemuksia. Tällainen jättiteltta on kuitenkin suuri satsaus, eikä sitä kannata yhden tai kahden illan vuoksi pystyttää. Tarvitaan lukuisia yhteistyökumppaneita, jotta telttaelämykset olisivat mahdollisia, kertoo Hovi Salesin toimitusjohtaja ja Rauma Blues ry:n hallituksen jäsen Juhani Ignatius.