Thaimaan lomalento myöhästyi 31 tuntia - mukana myös raumalaisia

Ryhmä Thaimaan-lomalaisia odotti kotiinpaluutaan yli vuorokauden lentojen myöhästymisen vuoksi.

Finnmatkojen lomalennon oli määrä lähteä Krabilta kohti Helsinkiä lauantaina kello 8 Suomen aikaa. Lopulta lento pääsi lähtemään sunnuntaina kello 15 Suomen aikaa, 31 tuntia aikataulusta myöhässä.

Lentokone, jolla lentohenkilökunta saapui kohteeseen, oli Suomesta lähtiessä yksitoista tuntia myöhässä aikataulusta, sillä TUIfly Nordicin lento jouduttiin konevian vuoksi suorittamaan korvaavalla Hi Flyn koneella.

Myöhästyneestä lähdöstä seurasi viivästyksiä myös kohteessa, sillä lentohenkilökunnan piti suorittaa perillä pakolliset lepotauot.

Thaimaassa jumissa olleet 291 Finnmatkojen asiakasta viettivät lauantain ja sunnuntain välisen yön Finnmatkojen järjestämässä tilapäismajoituksessa.

– Lomalaiset jatkoivat lomaansa varsin mukavasti toisessa hotellissa. Majoituksen lisäksi heille tarjoiltiin aterioita, kertoo Finnmatkojen tiedottaja Anni Aarni.

Kotiinpääsyä odottaneiden lomalaisten joukossa odotti myös raumalainen Niina Pekonen perheineen.
Yhdeksänhenkinen seurue sai tiedon paluulennon viivästymisestä tekstiviestitse perjantain ja lauantain välisenä yönä.

– Saimme tietää, että koneessa oli tekninen vika. Meitä kehotettiin pitämään hotellihuoneet puoleenpäivään asti, Pekonen selvittää.

Finnmatkojen järjestämä väliaikainen majoitus sijaitsi kolmen tunnin päässä lentokentältä.
Lauantaina kello 23 aikaan lomalaiset saivat tiedon sunnuntai-iltaan siirtyvästä lennosta.

Paikalliset oppaat rauhoittelivat lomalaisia, mutta tietoa oli tarjolla vain vähän.

– Vähän kävi sääliksi oppaitakin, heillä tuskin oli sen enempää tietoa kun meilläkään.