Tiedätkö miksi tänään liputetaan? Juhlapäivänä on tarjolla virtuaalista tekemistä

Merkkipäivään johtaneet tapahtumat sysättiin liikkeelle 70 vuotta sitten.

Tänään vietetään Eurooppa-päivää. Perinteiset tapahtumat on koronaviruspandemiasta johtuen peruttu, mutta luvassa on ohjelmaa erityisesti sosiaalisessa mediassa.

Euroopan yhdentymisen alkusysäyksenä pidetystä Ranskan ulkoministerin Robert Schumanin julistuksesta tulee tänään kuluneeksi 70 vuotta.

Euroopan parlamentti juhlistaa Brysselissä Eurooppa-päivää avaamalla ovensa virtuaalikierrokselle ja tarjoamalla ohjelmaa verkossa ja sosiaalisen median kanavillaan. Tänä vuonna Eurooppa-päivän keskiössä ovat etenkin arjen ammattilaiset, jotka toimivat kriisin lievittämiseksi. Päivän keskusteluissa puntaroidaan EU-maiden toimia koronaviruspandemiaa vastaan sekä Euroopan tulevaisuutta pandemian jälkeen.

Lisäksi Euroopan komission Ranskan-edustusto ja Euroopan parlamentin Ranskan-toimisto järjestävät yhdessä Europavox-organisaation kanssa virtuaalisen musiikillisen tapahtuman, jossa on mukana artisteja 30 eri maasta. Suomesta mukana on säveltäjä ja muusikko Jaakko Eino Kalevi.

Suomessa Eurooppa-päivän tapahtumia järjestävät Eurooppalainen Suomi, Euroopan komissio, Euroopan parlamentti, Eurooppatiedotus ja Eurooppanuoret.

Suomi liittyi Euroopan unioniin tammikuussa 1995.

Tämä artikkeli on alun perin julkaistu Länsi-Suomi-lehden nettisivustolla.

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Osion uusimmat

Mainos

Tuoreimmat tähtijutut