Tiekirkot tarjoavat taivaallisia taukoja

Kesäksi teiden varsille avautuu 279 tiekirkkoa. Kirkkoihin voi pysähtyä taivaallisille tauoille aina koulujen alkuun asti. Tiekirkot esitellään taivaallinentaukopaikka.fi -sivustolla, josta löytyvät tiekirkot aukioloaikoineen ja kuvauksineen. Sivustolta voi tarkistaa kirkkojen tarkan sijainnin ja ajo-ohjeet. Kirkkoihin johdattavat tutut tiekirkko-liikennemerkit.


Kirkon tiedotuskeskuksen mukaan tiekirkoissa puhuttelivat viime vuonna vahvimmin tunnelma, arkkitehtuuri ja kirkkoympäristö. Tiekirkot ovat luterilaisia ja ortodoksisia kirkkoja, jotka avaavat ovensa kesäkuukausiksi matkailijoiden ja paikkakuntalaisten iloksi. Kirkkojen aukiolot vaihtelevat, mutta yleisimmin ne ovat avoinna 10.6.–20.8. Yhteistä Tiekirkoille on, että ne sijaitsevat pääteiden läheisyydessä ja kuuluvat – kuten kirkot yleensäkin – paikkakuntansa tärkeimpiin nähtävyyksiin. Tiekirkkotoiminta alkoi pohjoisimmassa Suomessa 1991 ja on levinnyt koko maahan. Ortodoksisia kirkkoja on mukana 14.

Tiekirkkoihin kuuluvat myös esimerkiksi Rauman Pyhän Ristin kirkko, Euran kirkko, Pyhärannan kirkko, Irjanteen kirkko ja Laitilan Pyhän Mikaelin kirkko.