Toimittaja Antti Järvi ei voinut kuvitella, että hänen sedältään saama puhelu johtaisi lopulta tietokirjallisuuden Finlandia-palkintoon.
Toukokuussa 2020 setä pyysi Järveä selvittämään, mitä tämän isoisoisälle ja nimikaimalle Antti Järvelle oli aikoinaan tapahtunut. Isopappa ei lähtenyt evakkoon luovutetusta Karjalasta, vaan jäi sodan päättyessä asumaan uuden rajan taakse.
Selvitystyöstä syntyi tietokirja Minne katosi Antti Järvi – Kertomus kadonneesta isoisoisästä ja luovutettuun Karjalaan jääneistä (Gummerus). Se on ensimmäinen kotimainen tietokirja, joka käsittelee talvisodan jälkeen luovutetulle alueelle vapaaehtoisesti jääneitä suomalaisia.
Tietokirjallisuuden Finlandia-voittajan valitsi tänä vuonna lastenkirjailija ja koodari Linda Liukas, joka kuvasi kirjaa tarkaksi ja vilpittömäksi.
– Kirja tekee näkyväksi tarinan, jonka kuvittelen kuulleeni tuhansia kertoja, mutta kertoo sen uudesta perspektiivistä, Liukas sanoi.
Mies rajan toisella puolella
Kirjan päähenkilö Antti Järvi – ja Suomi ylipäätään – eli vaikeita aikoja vuonna 1940.
Järven kolme vanhinta poikaa olivat rintamalla. Vaimo Sanna Järvi ja nuorin poika Väinö olivat paenneet pommituksia ensin sukulaisten luo ja lopulta Rovaniemelle asti. Antti Järvi jäi töihin kotiseudulle Jaakkimaan Laatokan Karjalaan.
Vaimo Sanna oletti, että Antti Järvi seuraisi lopulta perhettään evakkoon.
Maaliskuussa 1940 solmittiin Moskovan rauha. Järven odotettiin palaavan viimeistään toukokuussa 1940, kun luovutetuille alueille jääneitä suomalaisia palautettiin Suomeen. Näin ei käynyt. Järveltä saapui perheelleen vielä muutamia kirjeitä, mutta sen jälkeen hän katosi.
Kukaan suvussa ei vuosikymmeniin tiennyt, miksi. Vaimo Sanna yritti selvittää asiaa ulkoministeriön kautta, mutta ei saanut vastauksia.
Katoaminen on ollut suvussa hiljainen ja vaiettu, häpeällinenkin.
Jääneet miellettiin pettureiksi
Kirja etenee lähes dekkarimaisesti. Järvi kävi läpi muun muassa Sanna-vaimon säilyttämiä kirjeitä. Samalla hän kartoitti, mitä Suomen historiassa oli tapahtunut noihin aikoihin.
Hän vieraili myös Kansallisarkistossa ja ulkoministeriön arkistossa.
– Se oli aluksi hakuammuntaa ja lähinnä tilailin kansioita, jotka kuulostivat oikeilta. Pikkuhiljaa muutuin siinä paremmaksi, hän sanoo.
Oman suvun tarinan lisäksi Järvelle aukeni näkymä muiden luovutettuun Karjalaan vapaaehtoisesti jääneiden ihmisten maailmaan. Järvelle oli merkittävää saada tavata muita ihmisiä, joiden sukulaiset olivat aikanaan tehneet saman ratkaisun kuin isoisoisä.
– Heidän kanssaan puhuminen oli puhdistavaa ja terapeuttista.
Karjalaan jääneistä siviileistä ei ole juurikaan julkisuudessa aiemmin keskusteltu. Järvi uskoo syyn löytyvän osittain siitä, että se ei ole sopinut yleiseen evakkotarinaan.
Jo keväällä 1940 alettiin puhua karjalaisten tekemästä suuresta uhrauksesta, koska nämä olivat jättäneet kotiseutunsa ja valinneet isänmaan.
Järvi arvioi, että jääneet on mielletty luopioiksi ja pettureiksi, jotka valitsivat isänmaan sijaan vihollisvaltion.
– Heitä ei ole ehkä haluttu käsitellä, koska ratkaisu on koettu niin oudoksi. Samalla sodan jälkeisessä ajassa on ollut paljon sellaista, ettei asiasta ole haluttu tai uskallettu puhua aiemmin.
Kotitalo houkutti jäämään
Järvi uskoo saaneensa jonkinlaisen käsityksen siitä, mikä isoisoisää mahdollisesti ajoi jäämään Neuvostoliittoon.
Yhden keskeisen syyn hän uskoo olleen se, ettei isoisoisä halunnut jättää kotitaloaan Jaakkimassa. Hän oli rakentanut sinne talon vain muutamaa vuotta ennen alueen luovuttamista Neuvostoliitolle.
– Hän ei ehkä ymmärtänyt, mitä tulee tapahtumaan. Hän ajatteli voivansa jatkaa asumistaan omassa kodissaan ja houkutella perheensä takaisin.
Päätepysäkki Siperia
Joitain arvoituksia jäi yhä auki. Yksi niistä oli se, mikä oli Järven asenne Neuvostoliittoon.
Suojelupoliisin arkistoista ei löydy merkintää, joka viittaisi Järven kommunistisympatioihin.
Neuvostoliitossa Järveä syytettiin vakoilusta Suomen hyväksi, mikä koitui lopulta hänen kohtalokseen.
Syy oli se, että joku oli laverrellut Järven poikien kuuluneen suojeluskuntaan.
Järvi vietiin Siperiaan Krasnojarskiin tutkintavankeuteen. Siellä sijaitsevassa vankisairaalassa hän myös kuoli vuonna 1942.
Matka Siperiaan
Krasnojarskiin matkusti myös lopulta pojanpojanpoika Järvi osana selvitystyötään. Hän vieraili myös luovutetun Karjalan alueilla.
Kuten myös 1940-luvulla, myös Järven matkan aikana keväällä 2022 maailmantilanne oli kireä.
Järvi ei halunnut herättää huomiota ja profiloitua alueella toimittajana tai tietokirjailijana, vaan lähinnä sukunsa kohtalosta kiinnostuneena suomalaisena.
Siksi esimerkiksi aiemmin kaavaillut tutkijoiden haastattelut jäivät tekemättä.
Sanna Raita-aho, STT
Tämä artikkeli on alun perin julkaistu Länsi-Suomi-lehden nettisivustolla.