Tiilivuoren lapset ovat ottaneet uuden leikkikentän omakseen

Tiana Kaukkila (edessä) ja Iina Niemi kiipeilivät avajaispäivänä Tiilivuoren leikkikentällä. Kuva: Juha Sinisalo.

Ilmassa tuoksuu saippuavesi ja nuotion savu. Joku puhaltaa jättisaippuakuplia ja kohta paistuu makkara. Joku toinen huutaa mummoa tai pappaa antamaan vauhtia keinussa. Tiilivuoren leikkikentän viralliset avajaiset ovat alkamassa.

Tiilivuoren tuvan pihaan rakennettu leikkikenttä Pikkutiilis oli kyläyhdistyksen yhteinen hanke, joka rahoitettiin RAVAKKA ry:n tuella. Hankkeen puuhamiehenä toimi Tomi Salo.

– Toive leikkikentän remontista tuli kylältä. Paikalla oli aikaisemmin keinu ja karuselli, joka alkoi olla jo vanha ja vaarallinenkin.

Nyt leikkikentällä on uusi keinu, käytettynä hankittu liekkitorni ja liukumäki, jousiheppa ja kiikkulauta sekä hiekkalaatikko. Salo kertoo, että hänen toiveissaan oli metsänreunaan sopiva leikkipuisto.

– Ei halunnut tästä aakeeta ja laakeeta, ja kun Pinterestistä löytyi sopiva vihertävä puisto, käytin sitä mallina.

LUE LISÄÄ KELLO 23.00 ILMESTYVÄSTÄ NÄKÖISLEHDESTÄ

Hanki itsellesi lukuoikeus tilaussivulta. Esimerkiksi 24 tunnin lukuoikeus maksaa vain kaksi euroa.

Mikäli olet jo Länsi-Suomen tilaaja, voit rekisteröityä digipalvelujen käyttäjäksi täällä.