Tiistain koronaseuranta: Satakunnassa jälleen vain yksi tartunta – Varsinais-Suomen koronakoordinaatioryhmä keventää rajoituksia alkaen lapsista ja nuorista

19.20: Uusikaupunki luopuu vuosiluokkien 4–6 maskisuosituksesta

Koronatilanne on Uudessakaupungissa parantunut sen verran, että suosituksiin on tehty lievennyksiä.

Aikuisten ryhmämuotoinen harrastustoiminta ulkotiloissa sallitaan 26. huhtikuuta alkaen. Harrastustoiminnassa pitää noudattaa voimassa olevaa kuuden hengen kokoontumisrajaa sekä huolehtia turvaväleistä.

Vuonna 2001 syntyneiden ja tätä nuorempien ryhmäliikunta kaupungin sisäliikuntatiloissa sallitaan oman ryhmän kesken toukokuun alusta lukien.

Lähikontaktia sisältävät harjoitteet ovat sisäliikuntatiloissa kuitenkin kiellettyjä ja myös kilpailu ja ottelutoiminta pysyy tauolla ainakin 15. toukokuuta saakka.

Lähikontaktien minimoimiseksi myös pukuhuoneiden käyttöä tulee välttää.

Opetuksen hybridimallista luovutaan ja kouluissa palataan lähiopetukseen maanantaina 26. huhtikuuta. Myös vuosiluokkien 4–6 kasvomaskisuosituksesta luovutaan tuolloin.

Kasvomaskien käyttöä jatketaan edelleen yläkouluissa ja lukiossa.


14.30: Lievennytksiä Varsinais-Suomeen

Varsinais-Suomen koronakoordinaatioryhmä keventää rajoituksia maltillisesti, alkaen lapsista ja nuorista. Myös aikuiset saavat harrastaa ulkona ensi viikosta alkaen, mutta vain kuuden hengen ryhmissä.

Tilanne koronatartunnoissa on parantunut Varsinais-Suomessa. Tuorein 14 vuorokauden ilmaantuvuus 100 000 asukasta kohti on Varsinais-Suomen sairaanhoitopiirissä 114,7. Viikko sitten ilmaantuvuus oli 136,1.

Positiivisten testien osuus on 3,9 prosenttia. Se oli viime viikolla 4,5 prosenttia.

– Vaikka olemme edelleen varsin korkealla ilmaantuvuustasolla, olemme tulleet alas oikeaan suuntaan. Kiitos siitä kuuluu koko alueemme väestölle. Jatkuva kehitys parempaan päin ei kuitenkaan ole satavarmaa, sanoo Varsinais-Suomen sairaanhoitopiirin johtajaylilääkäri Mikko Pietilä.

Tämän takia rajoituksia kevennetään edelleen hyvin maltillisesti, alkaen lapsista ja nuorista.

Vuonna 2001 syntyneillä ja nuoremmilla ryhmäliikunta ulkona ja sisällä oman ryhmän kesken sallitaan, mutta lähikontaktia sisältävät harjoitteet sisäliikuntatiloissa eivät ole sallittuja. Uusi linjaus tulee voimaan maanantaista 26.4. alkaen.

Vaikka sisätiloissa saadaan harrastaa, pitäisi muistaa, että koronavirustartunta voi helposti tarttua esimerkiksi pukuhuoneissa, kun ollaan lähellä toisia. Pukuhuoneiden käyttöä tulisi siis välttää.

Lasten ja nuorten kilpailu- ja ottelutoiminta on tauolla ainakin 15.5. asti. Tämän jälkeen epidemiatilanteen salliessa suunnitellaan myös tämän toiminnan sallimista.

Aikuisten ryhmäliikunta ulkotiloissa sallitaan ilman lähikontakteja 26.4. alkaen, kuitenkin huomioiden kuuden hengen edelleen voimassa oleva kokoontumisraja.

Uimahalleja voidaan avata 26.4. alkaen rajatun asiakasmäärän käyttöön ottaen huomioon tartuntatautilain 58d §:n vaatimukset.

– Uimahalleissa täytyy muistaa, että altaassa, suihkussa ja saunassa ei voi käyttää maskia ja siitä johtuen täytyy noudattaa erityistä varovaisuutta, esimerkiksi turvavälien pitämisessä, sanoo Varsinais-Suomen sairaanhoitopiirin tartuntataudeista vastaava ylilääkäri Esa Rintala.


11.43: Tiistain koronaluvut

Satakunnassa on maanantain tavoin tilastoitu myös tiistaina vain yksi uusi koronatartunta, joka sijoittuu Poriin.

Laitilassa uusia tartuntoja on havaittu yhteensä kolme kappaletta.

Koko Suomessa uusia tartuntoja on havaittu tiistaina 214. Tartuntoja on raportoitu kahden viikon aikana 4 600, kun edeltävien kahden viikon aikana niitä raportoitiin 7 527.

Rauman ilmaantuvuusluku laskee toisen peräkkäisen nollapäivän jälkeen jo 28,2:een.