Tilattavan kouluruoan määrä vaatii tarkkaa arviointia

Rauman kouluissa ruokaa saa yleensä ottaa niin paljon kuin haluaa, mutta mielellään lautasmallin mukaan.

Koulujen palvelukeittiöissä tasapainotellaankin jatkuvasti, paljonko ruokia Nanun tuotantokeittiöstä tilataan, jotta niitä riittää eikä hävikkiä juuri tulisi.

Ruoka ei lopu kokonaan kesken, mutta jos menekki yllättää tai tilaukseen on pujahtanut virhe, annoksia voidaan tilata lisää Nanusta, kertoo ruokapalvelujohtaja Pirjo Vainio.

Raumanmerellä spagettivuoan suosio oli ennakoitua suurempaa tiistaina, joten täydennystä haettiin Pyynpään koulusta. Näin toimittiin siksi, että menossa oli jo toinen vuoro eikä lisätilaus Nanusta olisi enää ehtinyt koululle.

Lämmin ruoka loppui vain noin viideksi minuutiksi, mikä sekin on Vainion mukaan poikkeuksellista.

Muutama oppilas joko ei viitsinyt odottaa tai ei tiennyt täydennyksen tulosta ja tyytyi salaattiin ja leipään.