Tipaton tammikuu hillitsee osaltaan rattijuoppojen määrää

Yhä useampi suomalainen viettää vuoden alkajaisiksi tipatonta tammikuuta ja muutenkin tervehenkistä vuoden alkua. Se heijastelee osaltaan myös Rauman poliisin rattijuopumustilastoihin.

– Tammikuu on kaiken kaikkiaan poliisitehtävien kannalta hiljaista aikaa. Pitkien pyhien ja juhlakauden jälkeen aletaan tammikuussa taas vähitellen elellä sitä omaa arkea, vanhempi konstaapeli Matti Kreivilä kertoo.

Raumalla, kuten myös koko Satakunnassa tammikuussa rattijuoppoja jää poliisiin haaviin joulukuun ohella vähiten vuodessa. Kaikista vähiten rattijuoppoja jää kiinni helmikuussa, joka on vuoden kuukausista lyhin. Keskimäärin ratista kärähtää kyseisinä kuukausina Raumalla noin kymmenen henkilöä.

Lomakausi tekee kesällä tilastopiikin

Kesän lomakausi touko-, kesä- ja heinäkuussa näkyy puolestaan poliisin tilastoissa rattijuopumuspiikkinä. Silloin kuukaudessa jää kiinni Raumalla keskimäärin viisitoista rattijuoppoa.

– Lomakaudella vuorokaudessa riittää valoa, joten päivät tuntuvat kestävän pidempään ja myös juhlinta voi jatkua myöhempään. Myös grillauksen lomassa ja rannalla nautitaan usein alkoholijuomia, joiden juomisesta huolimatta joku voi lähteä liikenteeseen ajamaan.

Juhannuksen paluuliikenne ja silloin järjestetyt isommat ratsiat aiheuttavatkin yleensä piikin rattijuopumustilastoihin. Isommissa ratsioissa puhallutettujen kuljettajien otanta on yleensä melko suuri, joten silloin myös rattijuoppoja jää enemmän kiinni.