Tiukka taisto vanhasta vesilaitoksesta – näin kävi täpärässä äänestyksessä

Suojelumerkinnän antaminen Rauman vanhan vesilaitoksen kolmekerroksiselle osalle tarkoittaisi, ettei rakennusta saa purkaa.

Rauman vanhan vesilaitoksen kohtalo jakaa mielipiteitä Raumalla. Vaihtoehtoina on joko suojella rakennus tai purkaa se. Päättäjät olivat tasan kahta mieltä asiasta ympäristö- ja lupalautakunnassa, jossa käytiin asiasta tiukka äänestys.

Lautakunnan jäsenten äänet jakautuivat tasan 4–4, joten voittavan kannan ratkaisi lautakunnan puheenjohtajan ääni.

Lopputulema on se, että ympäristö- ja lupalautakunnan mielestä vanhaa vesilaitosta ei saa purkaa vaan se on säilytettävä. Perusteluina olivat kaupunkikuvalliset ja yhdyskuntatekniikan historiaan liittyvät seikat. Esittelijän pohjaesitys puolsi niin ikään säilyttämistä.

Äänet tasan

Lautakunnassa varapuheenjohtaja Mika Korteniemi (ps.) esitti kuitenkin Miika Rantasen (vas.) kannattamana, että lautakunta puoltaisi vanhan vesilaitoksen purkamista mahdollistavaa vaihtoehtoa. Syyksi mainittiin rakennuksen huonokuntoisuus.

Äänestyksessä samaa mieltä olivat vielä Tuija Kankkio (kesk.) ja Hannu Ollila (kesk.).

Säilyttämisen kannalla olivat lautakunnan puheenjohtaja Teija Sirola (kok.), Anne Holgeri (sd.), Jari Kostiainen (sd.) ja Pekka Wallenius (sd.).

Puheenjohtajan äänen ratkaistessa lautakunta päätyi antamaan lausunnon, jonka mukaan se pitää parempana ratkaisuna kaavaluonnosta, joka antaa suojelumerkinnän vanhan vesilaitoksen kolmikerroksiselle osalle.

Vesilaitos purkaisi

Täysin toista mieltä on sen sijaan vesi- ja viemärilaitoksen johtokunta, joka koostuu Rauman teknisen valiokunnan päättäjistä. Johtokunta oli yksimielinen todetessaan, että se kannattaa vanhan vesilaitoksen purkamisen mahdollistavaa kaavavaihtoehtoa.

Kyse on johtokunnan mukaan Rauman Veden alkuperäisten suunnitelmien mukaisesta ratkaisusta, jossa koko tontti voidaan varata vesihuollon käyttöön.

Purkuvaihtoehdon sisältävä kaavamuutos antaa mahdollisuuden vesilaitokselle reagoida nopeastikin tilanteessa, jossa Raumalle sijoittuisi paljon vettä käyttävää teollisuutta, joka kasvattaisi veden kulutusta.

Saneeraus taustalla

Vesilaitoksen alueella on meneillään asemakaavauudistus, joka liittyy vesilaitoksen saneeraukseen. Kaavaluonnoksia on kaksi, joista ensimmäinen säilyttää vanhan vesilaitoksen rakennuksen ja toinen mahdollistaa sen purkamisen.

Purkuvaihtoehdossa vanhan vesilaitoksen paikka varattaisiin pysäköintiin, varastointiin, huoltoon sekä prosessiveden esikäsittelyyn.

Kummassakin kaavaluonnoksessa uuden vesilaitoksen paikka sekä sen laajennusvaraus on osoitettu vanhan vesilaitosrakennuksen taakse. Myös nykyiselle laitosrakennukselle on osoitettu laajennusvaraus.

Vanhalla vesilaitosrakennuksella on rakennusinventoinnin mukaan kaupunkikuvallista ja historiallista arvoa. Sen todetaan edustavan tyyliltään 1920-luvun klassismia. Rakennus on vuodelta 1934.

Tämä artikkeli on alun perin julkaistu Länsi-Suomi-lehden nettisivustolla.

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Osion uusimmat

Mainos

Tuoreimmat tähtijutut