Töiden ketjutuksen vuoksi telakoiden kaikkien ulkomaalaisten todellisiin tienesteihin on vaikea päästä kiinni – "Romanialaisen palkka voi jäädä kymppiin"

Nurmelan mukaan Raumalle olisi edelleen saatavissa myös suomalaista ydinporukkaa, esimerkiksi 50–60 levyseppähitsaajaa lähiseudulta.

| Päivitetty

Teollisuusliiton aluetoimitsija Jouni Nurmela myöntää, että Suomen telakoilla vierastyöläisiä on pakko käyttää.

– Meyerin Turun-telakalla on monta tuhatta ulkomaalaista, ja tulijoita olisi vaikka kuinka paljon. Monet ulkomaalaiset ovat toki osaavia kavereita, ja jotkut heistä ovat olleet täällä jo toistakymmentä vuotta. Vähän tuuripeliä se on silti millaista osaamista saa ja kuinka sitoutuneita tekijät ovat ketjutuksen häntäpäässä, arvioi Nurmela.

Suomen viranomaiset ja ammattiliitot pyrkivät selvittämään, millaista palkkaa ulkomaalaisille todellisuudessa maksetaan.

– Työn tilaajallekin saattaa tulla yllätyksenä, kuinka monta lenkkiä alihankintaketjussa voi olla. Ongelmat löytyvät häntäpäästä, esimerkiksi romanialaisen palkka voi jäädä kymppiin. On vaikea päästä kiinni, kun firmat ilmoittavat takuupalkkoja, nettopalkkoja ja tekevät omia vähennyksiään, Teollisuusliiton Nurmela selittää.

Ay-mies on taustaltaan raumalainen rautakoura, hän tuntee telakat ja laivanrakennuksen. Nurmelan mukaan Raumalle olisi edelleen saatavissa myös suomalaista ydinporukkaa, esimerkiksi 50–60 levyseppähitsaajaa lähiseudulta.

– He kulkevat nyt Suomen tehtailla ja lohkohommissa. Monet olisivat valmiita palaamaan Raumalle, ja heidän osaamisensa olisi varmasti hyödyksi. Rahasta on viime kädessä kyse. Siitä maksetaanko 13 vai 16 euroa tunnilta, kuvaa Nurmela.

Hän uskoo, että suomalaiset voisivat pärjäisivät kisassa hyvinkin, mikäli työtä tarjottaisiin urakkana tai löydetään jokin muu toimiva palkkausmalli.

Tämä artikkeli on alun perin julkaistu Länsi-Suomi-lehden nettisivustolla.

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Osion uusimmat

Luitko jo nämä?

Mainos

Tuoreimmat tähtijutut