Toiminimiyrittäjien ja maataloudenharjoittajien veroilmoittamisen aika on käsillä

Mahdolliset muutokset on tehtävä huhtikuun alkuun mennessä.

Toiminimiyrittäjien ja maataloudenharjoittajien esitäytetyt veroilmoitukset ovat nyt Omaverossa, tiedottaa Verohallinto. Samalla palveluun ovat tulleet myös heidän puolisoidensa veroilmoitukset.

Postitse lähetetty ilmoitus saapuu viimeistään maaliskuun puolessavälissä. Ilmoitus pitää tarkistaa ja mahdolliset täydennykset tehdä viimeistään 2. huhtikuuta.

– Asiakkaan pitää tarkistaa esitäytetty veroilmoituksensa ja jos siinä on korjattavaa, ilmoittaa puuttuvat tai korjattavat tiedot joko OmaVerossa tai erillisillä paperilomakkeilla. Kun sekä asiakkaan että hänen puolisonsa veroilmoitukset on käsitelty, he saavat uudet verotuspäätökset, kertoo Verohallinnon ylitarkastaja Hilkka Pelander tiedotteessa.

Pelander muistuttaa, että puolisoilla on aina sama veroilmoituksen palautuspäivä ja puolisoiden verotus päättyy samaan aikaan.

– Syy tähän on se, että esimerkiksi tiettyjä vähennyksiä voidaan siirtää puolisolta toiselle joko Verohallinnon tai asiakkaan aloitteesta. Esimerkiksi yhteisen asuntolainan korkoja voi siirtää vähennettäväksi puolison verotuksessa. Tai jos toisella puolisolla tulee kotitalousvähennyksen maksimimäärä täyteen, kotitalousvähennystä voidaan siirtää toiselle puolisolle, Pelander taustoittaa.

Verotus päättyy eri asiakkailla eri aikaan, minkä johdosta myös veronpalautukset maksetaan eri asiakkaille eri aikaan. Maataloudenharjoittajilla ja toiminimiyrittäjillä sekä heidän puolisoillaan yleisin veronpalautuskuukausi on heinäkuu.

Palkansaajien veroilmoitusten takarajoja on kolme, ja ne koittavat vasta toukokuussa.

Tämä artikkeli on alun perin julkaistu Länsi-Suomi-lehden nettisivustolla.

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Osion uusimmat

Mainos

Tuoreimmat tähtijutut