Toinen joulu jo suunnitteilla, Rauma jatkaa joulukaupunkina

Raumalla nostatetaan jälleen tänä vuonna joulutunnelmaa joulukaupunkihankkeella. Viime joulukuussa torilla nähtiin punainen joulukaruselli osana Tonttujen yö -tapahtumaa.

Ensimmäisen kerran viime vuonna järjestetty joulukaupunkihanke jatkuu Raumalla myös tänä vuonna. Tarkoitukseen on varattu viime vuoden tapaan 80 000 euroa kaupungin budjetissa.

Rauman kaupunginhallitus on osaltaan hyväksynyt vuoden 2022 joulukaupunkiprojektin suunnitelmat sekä varattujen määrärahojen käyttämisen.

Ensimmäisenä joulukaupunkivuotena Raumalla toteutettiin muun muassa Rauma-neuleen ohje, joulukortti Raumalta poismuuttaneille, lasten joulumaa Posellissa sekä Suomen pienin joulukatu Kitukrännissä.

Lisäksi luotiin muun muassa hankkeen ydintarina, markkinointikonsepti ja viestintäsuunnitelma.

Musiikkiesitys vetonaulana

Toisena joulukaupunkivuotena vetonaulana on jouluaiheinen musiikkikuvaelma, jonka ensiesitys on 17.12.2022.

Musiikkiesitys järjestetään Rauman 580-vuotisjuhlavuoden kunniaksi yhteistyössä seurakuntien ja vapaaehtoisten kanssa.

Lisäksi kehitetään lasten joulumaata, laajennetaan joulukortti-ideaa, kehitetään edelleen ydintarinaa ja hyödynnetään jo luotua markkinointikonseptia.

Tälle vuodelle varatuista määrärahoista 20 000 euroa menee musiikkikuvaelmaan, 20 000 euroa hankkeen tuottajien palkkakuluihin sekä 8 000 euroa markkinointiin.

Käytettäväksi jää vielä 32 000 euroa muun muassa lasten joulumaahan, Suomen pienimpään joulukatuun sekä uusiin suunnitelmiin, jotka tarkentuvat kuluvan kevään aikana saatujen palautteiden perusteella.

Joulukaupunkihankkeella on viisivuotinen strategia, jonka tavoitteena on tehdä Raumasta kansallisesti ja kansainvälisesti tunnettu joulukaupunki vuoteen 2025 mennessä.

Tämä artikkeli on alun perin julkaistu Länsi-Suomi-lehden nettisivustolla.

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Osion uusimmat

Luitko jo nämä?

Mainos

Tuoreimmat tähtijutut