Toivontaloa tarvitaan yhä enemmän

Toivontalolla jaetaan muun muassa kauppojen lahjoittamaa ruokaa. Jokainen saa ottaa tarvitsemansa tuotteet. Jaettavan ruoan määrä on riittänyt. Kuva: Juha Sinisalo

Vuonna 1996 Toivontalo löysi paikkansa Raumalla. Tarve toiminnalle on kasvanut huomattavasti 20 vuoden aikana.

Perusajatus on pysynyt ennallaan. Hengellisyys on läsnä ja kristilliset arvot näkyvät erityisesti tekojen kautta.

Rauman Seudun Katulähetyksen toiminnanjohtaja Janne Rantala kertoo, että apua tarvitaan aiempaa enemmän.

JATKA JUTUN LUKEMISTA NÄKÖISLEHDEN PARISSA

Hanki itsellesi lukuoikeus tilaussivulta. Esimerkiksi 24 tunnin lukuoikeus maksaa vain kaksi euroa.

Mikäli olet jo Länsi-Suomen tilaaja, voit rekisteröityä digipalvelujen käyttäjäksi täällä.