Topi Saarinen innostui hirvieläinten äänihoukuttelusta

Aki Perälä (vas.) opastaa Topi Saarista kalistimien käytössä. Kokeneen houkuttelijan neuvo itse jättösarvista tehtyjen kalistimien käytössä on yksinkertainen eli niistä pitää sahata kannat pois. Muuten sormet jäävät ennen pitkää takuuvarmasti kalistimien väliin. Kuva: Asko Tanhuanpää

Metsästäjänuraansa vasta aloitteleva 14-vuotias Topi Saarinen Pyhärannan Ihodesta kohtasi täysin uuden ulottuvuuden osallistuessaan Ihode-Vermuntilan Metsästysseuran majalla Aki Perälän vetämälle Suomen Metsästäjäliiton hirvieläinten äänihoukuttelukurssille.

Topi oppi muun muassa sen, että kauris on tosi utelias eläin. Kauriin samoin kuin valkohäntäpeuran houkutteluun soveltuvat niin erilaiset pillit kuin pukkien taistelun ääntä matkivat kalistimetkin.

– Minulla on kotona jo kaksi kettupilliä, mutta nyt täytyy pistää kaurispilli ja muoviset kalistimet hankintalistalle.

Kalistimet voi toki tehdä itsekin jättösarvista, pappansa ja setänsä innostamana metsälle lähtenyt nuorimies suunnittelee.

– Haluan oppia metsästyksestä kaiken sen, mitä vain oppimaan pystyy. Eläinten pillittämiseen olen tutustunut netissä, mutta Aki kertoi paljon sellaista uutta, mitä en ole tajunnut edes ajatella. Pitää kokeilla pillin ja kalistimien tehoa heti, kun peuranmetsästys alkaa.

JATKA JUTUN LUKEMISTA NÄKÖISLEHDEN PARISSA

Hanki itsellesi lukuoikeus tilaussivulta. Esimerkiksi 24 tunnin lukuoikeus maksaa vain kaksi euroa.

Mikäli olet jo Länsi-Suomen tilaaja, voit rekisteröityä digipalvelujen käyttäjäksi täällä.