Tori ei välttämättä jää vaille joulukuusta – mahdollisia korvaavia kuusia jo tiedossa

Lukijan lähettämässä kuvassa torin kuusi on vielä pystyssä ja loi joulutunnelmaa lumen puuttumisesta huolimatta. Kuva: Maija-Liisa Vire

Vielä ei ole varmaa, saadaanko Rauman torille uusi joulukuusi kaatuneen tilalle. Tilanne ei kuitenkaan tällä hetkellä vaikuta toivottomalta.

– Teemme kaikkemme, jotta uusi kuusi saataisiin torille, viheraluepäällikkö Kustaa Elsilä Wihertoimesta lupaa.

Vaikka varakuusta ei ole vielä löydetty, yhtä mahdollista kuusta on käyty katsomassa jo keskiviikkona. Lisäksi kaupungille on ilmoitettu kahdesta muusta kuusesta, jotka saattavat olla sopivia.

Uuden kuusen hakeminen on työlästä, eikä mikä tahansa puu sovi tarkoitukseen.

Kuusi ei saa olla yhtä korkea kuin edeltäjänsä, jotta jouluvaloja ei tarvitsisi poistaa kuusen pystyttämisen yhteydessä. Lisäksi kuusen pitää kasvaa paikassa, jonka viereen pääsee kuorma-autolla.

Elsilä kertoo, että korvaava kuusi yritetään saada torille viimeistään jouluksi, mieluummin tosin jo Tonttujen yöhön.

– Maanantaina voimme jo olla viisaampia, hän toteaa.