Torstain koronaseuranta: Satakunta miltei kokonaan taas perustasolla – ravintoloiden aukiolot pitenevät jo perjantaina

Yhteensä Suomessa on tilastoitu 208 uutta tautitapausta. Maan ilmaantuvuusluku on nyt 60,7.

| Päivitetty

20.55: Eurajoella koronan joukkoaltistus

Eurajoen yhteiskoulun oppilaalla on todettu koronatartunta. Sairastunut on oireettomana tartuttavuusaikana 26.–28. huhtikuuta altistanut yhteiskoululla ja jalkapalloharrastuksessa yhteensä 15 henkilöä.

Altistuneet testataan ja asetetaan tartuntatautilain mukaiseen 14 vuorokauden karanteeniin.

Opetuksessa on suojauduttu kasvomaskein ja noudatettu turvaetäisyyksiä, joten laajemmalta joukkoaltistukselta on vältytty.

Opetusryhmien oppilaille ja heidän vanhemmilleen on ilmoitettu ryhmässä todetusta infektiosta.

17.45: Satakunta perutasolla

Kokonaisarvion perusteella Satakunta on siirtynyt epidemiologisesti perustasolle. Eura ja Kokemäki ovat kuitenkin vielä leviämisvaiheessa muuta Satakuntaa merkittävästi korkeamman ilmaantuvuuden vuoksi.

Koronaviruksen brittimuunnos on valtavirus tällä hetkellä myös Satakunnassa.

Satasairaalasta muistutetaan, että tilanne on parantunut, mutta epidemia ei kuitenkaan vielä ole ohi, joten rajoituksia ja suosituksia puretaan edelleen maltillisesti ja asteittain, tilannetta tarkasti seuraten.

13.55: Torstain koronaluvut ja löyhennyksiä ravintolarajoituksiin

Satakunnassa on torstaina kirjattu yhteensä kahdeksan uutta koronatapausta: kolme Nakkilassa, kaksi Porissa, kaksi Karvialla ja yksi Eurassa.

Satakunnan ilmaantuvuusluku on laskenut jo 21,8:aan.

Valtioneuvoston mukaan Satakunnassa on mahdollista löyhentää ravintolarajoituksia jo huomisesta perjantaista alkaen.

Epidemiatilanne on parantunut niin, että ravintolat voivat olla auki kello 23 asti. Anniskelu on sallittu kello 9–22. Sisätiloissa ruokaravintoloissa on käytössä 75 % ja anniskeluravintoloissa 50 % asiakaspaikoista. Terasseja asiakaspaikkojen rajoitukset eivät koske, mutta kaikille terassilla olijoille pitää olla tarjolla istumapaikka.

Yhteensä Suomessa on tilastoitu torstaina 208 uutta tautitapausta. Maan ilmaantuvuusluku on nyt 60,7.

11.17: Ajanvaraus ensi viikon koronarokotuksiin vain netissä

Rauman kaupungin terveyspalveluiden järjestämiin ensi viikon eli viikon 18 koronarokotuksiin on varattavissa aikoja netistä tästä päivästä lähtien. Normaalista poiketen puhelinajavarausta ensi viikolle ei järjestetä, sillä lauantai 1.5. on vapunpäivä.

Ilmoittautuminen tapahtuu Kansalaisen terveyspalvelussa nettiosoitteessa rauma.terveytesi.fi. Linkki palveluun löytyy myös Rauman kaupungin nettisivuilta, Koronarokotukset-sivulta. Sähköinen ajanvaraus vaatii vahvan tunnistautumisen.

Viikon 18 rokotusajat ovat päiväaikoja. Rokotuksia on kahdessa paikassa: Kauppiksen liikuntasalissa (Satamakatu 26) ja terveyskeskuksessa (Steniuksenkatu 2). Kauppiksella rokotteena on Comirnaty eli Pfizer-Biontech ja terveyskeskuksessa rokotteena on Moderna.

– Nettiajanvarauksen yhteydessä on hyvä tarkistaa rokotuspaikka, jotta menee oikeaan paikkaan, muistuttaa terveyspalvelujen ylihoitaja Marja Lehtimäki tiedotteessa.

Viikolla 18 rokotetaan 55 vuotta täyttäneitä sekä sitä vanhempia henkilöitä. Myös 1. ja 2.riskiryhmien rokotukset jatkuvat ikäryhmissä 16-69 -vuotiaat. Riskiryhmään kuuluminen tarkistetaan rokotuksen yhteydessä.

Aikaa varatessa tulee huomioida, että toinen rokoteannos annetaan 12 viikon kuluttua ensimmäisestä rokoteannoksesta. Ajan toiseen rokotukseen saa ensimmäisen rokotuksen yhteydessä. Toisen rokotuksen ajankohtaa voidaan siirtää ainoastaan terveydellisten esteiden vuoksi.

– Ensimmäinen rokotusaika tulee varata niin, että on toisen rokoteannoksen antoaikana paikkakunnalla ja pystyy silloin tulemaan rokotettavaksi, Lehtimäki muistuttaa.

9.50: Tapaamisia koskevista henkilömääräsuosituksista luovutaan Rauman vanhuspalveluiden ympärivuorokautisissa yksiköissä

Rauman vanhuspalveluiden ympärisvuorokautisissa yksiköissä luovutaan tapaamisia koskevista henkilömääräsuosituksista. Asukkaiden ja läheisten tapaamisissa henkilömäärää ei enää rajata. Terveyden ja hyvinvoinnin laitos THL suositteli 22.4. luopumaan rajoituksista.

Asukas ja oireeton läheinen voivat halutessaan olla lähikontaktissa esimerkiksi ulkoillessa tai ruokailussa avustaessa.

– Hyvään käsihygieniaan ja oikeaoppiseen suojainten käyttöön tulee kuitenkin kiinnittää erityistä huomiota. Läheisen on edelleen pidettävä yli kahden metrin turvaväli muihin yksikön asukkaisiin ja henkilökuntaan, vanhuspalvelujen johtaja Tuuli Lindström sanoo tiedotteessa.

Tapaamisista on sovittava etukäteen puhelimitse henkilökunnan kanssa. Vierailulle saapuvalla läheisellä ei saa olla minkäänlaisia hengitystieinfektion oireita, kuten kuumetta, yskää tai hengenahdistusta.

Tämä artikkeli on alun perin julkaistu Länsi-Suomi-lehden nettisivustolla.

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Osion uusimmat

Luitko jo nämä?

Mainos

Tuoreimmat tähtijutut