Torstain koronaseuranta: Satakunnan koronatilanne helpottanut leviämisvaiheesta kiihtymisvaiheeseen, yläkoulut palaavat lähiopetukseen ensi viikolla

Koko Suomen tartuntamäärä on jälleen korkea, sillä uusia tartuntoja on tilastoitu yhteensä 726.

| Päivitetty

20.11: Satakunnan alueellinen tartuntatautien torjunnan työryhmä totesi maakunnan koronatilanteen palanneen kiihtymisvaiheeseen

Satakunnan alueellinen tartuntatautien torjunnan työryhmä (ATTR) totesi torstaina kokouksessaan, että Satakunnassa on päästy takaisin koronaviruksen kiihtymisvaiheeseen. Tilanne on siis helpottanut, mutta ATTR varoittelee, että se voi nopeastikin jälleen pahentua.

ATTR lukee kuitenkin eteläisen Satakunnan olevan vielä leviämisvaiheessa.

– Erityisenä huolena on Varsinais-Suomen vakava tilanne ja muuntovirusten leviäminen myös Satakuntaan, Satasairaalan tiedotteessa todetaan.

Rajoitukset ja suositukset ovat hallituksen linjauksen mukaisesti käytössä täysimääräisesti, ja niitä puretaan maltillisesti ja asteittain tilannetta tarkasti seuraten.

Satasairaalan omien tilastojen mukaan koronan ilmaantuvuusluku on Satakunnassa ny 42,7 tapausta kahteen viikkon 100 000 asukasta kohden. Raumalla ilmaantuvuusluku on vielä selvästi yli 50. Eurassa, Huittisissa ja Säkylässä tilanne on viime päivinä pahentunut.

Yläkouluissa palataan lähiopetukseen ensi maanantaina 29.3. ATTR ehdottaa, että toisen asteen koulutuksessa pysytään etäopetuksessa pääsiäiseen saakka. Sen jälkeen ATTR ehdottaa hybridimallia 6.4. alkaen 14.4. saakka, ellei epidemiologinen tilanne huonone.

Yli 12-vuotiaiden harrastustoiminnan keskeytystä ATTR suosittelee jatkamaan nykyisten linjausten mukaisesti 11.4. saakka. Aikuisilla suositusta jatketaan 18.4. saakka.

Aluehallintoviraston asettama kuuden hengen kokoontumisrajoitus on voimassa 26.4. saakka. ATTR suosittelee, että yksityisiäkään yli kuuden hengen tilaisuuksia ei pidettäisi 18.4. saakka.

12.49: Avi jatkaa opetustilojen sulkua Varsinais-Suomen kuntien alueilla

Varsinais-Suomen peruskoulujen yläkouluissa 7.-9. luokat jatkavat etäopetuksessa 5. huhtikuuta asti. Aluehallintoviraston rajoituspäätöksen tarkoituksena on ennaltaehkäistä tartuntatautitilanteen pahenemista, sillä tartunnat ovat edelleen kasvussa Varsinais-Suomen alueella.

Varsinais-Suomi on epidemiologisesti leviämisvaiheessa. Tartuntojen ilmaantuvuus on edelleen noussut ja on nyt korkeammalla kuin koskaan aiemmin epidemian aikana. Lisäksi tartuntojen jäljitettävyys on tartuntamäärien noustessa heikentynyt aiemmasta.

12.40: Rauman terveyspalvelut rokottaa Pfizer-Biontechin, Modernan ja Astra Zenecan rokotteilla

Varovaisuusperiaatteen mukaisesti Terveyden ja hyvinvoinnin laitos eli THL päätti perjantaina 19. maaliskuuta keskeyttää Astra Zenecan rokotteen antamisen Suomessa, kunnes mahdollisista haittavaikutuksista on lisää tietoa ja mahdollisen syy-seuraussuhteen olemassaoloa voidaan arvioida. Keskeytys astui voimaan välittömästi. Keskiviikkona 24. maaliskuuta THL tiedotti, että koronarokotuksia voidaan jatkaa Astra Zenecalla 65 vuotta täyttäneiden rokotuksissa maanantaista 29. maaliskuuta alkaen.

Raumalla rokotusvuorossa ovat 70-vuotiaat ja sitä vanhemmat ikäihmiset. 1. riskiryhmään kuuluvien alle 70-vuotiaiden rokotukset ovat toistaiseksi tauolla THL:n 10. maaliskuuta antaman ohjeen mukaan.

-Rokotamme viranomaisten ohjeiden mukaan kolmella tällä hetkellä Suomessa käytettävällä rokotteella, jotka ovat Pfizer-Biontechin, Modernan ja Astra Zenecan koronavirusrokotteet. Rokotettava ei saa itse valita, mitä rokotetta hän saa, kertoo ylihoitaja Marja Lehtimäki.

12.35: Poliisi varautuu liikkumisrajoitusten valvontaan – Uudellemaalle ja Lounais-Suomeen valvontaorganisaatiot, valvonta olisi ympärivuorokautista

Poliisi varautuu valvomaan liikkumisrajoituksia. Helsingin, Itä-Uudenmaan, Länsi-Uudenmaan ja Lounais-Suomen poliisilaitoksiin perustettaisiin valvontaorganisaatiot, Poliisihallitus kertoo tiedotteessaan.

– Valvontatehtäviin sijoitetaan lähinnä valvonta- ja hälytystoiminnassa sekä liikenteenvalvonnassa työskenteleviä poliiseja. Poliisi suorittaisi valvonnan palveluksessa olevilla poliiseilla ja suuri osa valvonnasta mahdollistettaisiin ylitöillä.

Haasteenamme on saada nopealla aikataululla muista tehtävistä irrotettua riittävä määrä poliiseja valvontatehtäviin, sanoo tiedotteessa poliisijohtaja Sanna Heikinheimo Poliisihallituksesta.

Poliisi valvoisi liikkumisrajoituksia vuorokauden ympäri. Rajoitusalueella liikkuvilta ihmisiltä voitaisiin pyytää selvitystä liikkumisen syistä. Selvitys voisi olla kirjallinen tai suullinen.

– Lakiesityksessä on useita kohtia, millä perusteella liikkuminen olisi sallittua. Vasta annetun lakiesityksen perusteella ei voida vielä antaa tyhjentävää listaa välttämättömän liikkumisen perusteista, mutta poliisi tulisi valvonnassa käyttämään perusteiden arvioinnissa tapauskohtaista harkintaa, Heikinheimo sanoo tiedotteessa.

Valvontaan ei lähtökohtaisesti pyydettäisi virka-apua muilta viranomaisilta, sillä valvonta edellyttää poliisin toimivaltuuksia. Virka-avun pyytämiseen on kuitenkin varauduttu, jos sitä tarvitaan.

Nopeimmillaan esitys voidaan antaa tänään

Liikkumisrajoitukset ovat etenemässä eduskuntaan. Viimeisetkin hallituspuolueiden eduskuntaryhmistä antoivat eilen illalla hyväksyntänsä sille, että esitys liikkumisrajoituksista voidaan antaa eduskunnalle. Nopeimmillaan tämä voi tapahtua jo tänään valtioneuvoston istunnossa.

Valtioneuvosto julkaisi illalla luonnoksen kaavailluista liikkumisrajoituksista. Nykyisessä koronatilanteessa uusia rajoituksia olisi tulossa Helsinkiin, Espooseen, Vantaalle, Kauniaisiin ja Turkuun.

Esitysluonnoksen mukaan kiinteistön suljetun tai rajatun pihapiirin ulkopuolella saisi liikkua virkistäytymis- ja ulkoilutarkoituksessa vain samaan talouteen kuuluvien tai enintään kahden muun henkilön kanssa. Myös esimerkiksi koiran ulkoiluttaminen olisi sallittua, jos sen voi tehdä niin, että pitää muihin ihmisiin riittävän etäisyyden.

Liikkumisrajoitukseen kuuluu normaalin ulkoilun ohella pitkä lista poikkeuksia. Esimerkiksi elintarvikkeiden, lääkkeiden, polttoaineen ja muiden elämän kannalta välttämättömien tarvikkeiden hankkiminen olisi sallittua.

Jecaterina Mantsinen, STT

12.00: Satakunnassa kymmenen uutta tartuntaa

Suomessa on todettu 726 uutta koronavirustartuntaa, kertoo Terveyden ja hyvinvoinnin laitos (THL). Tartunnoista kymmenen on merkitty Satakuntaan.

Satakunnan tartunnoista kolme on Eurassa ja Porissa, kaksi Säkylässä sekä yksi Ulvilassa ja Kankaanpäässä. Länsi-Suomen levikkialueen kunnista tartuntoja todettiin lisäksi Laitilaan kaksi ja Uuteenkaupunkiin yksi.

Kaikkiaan Suomessa on todettu nyt epidemian aikana yhteensä 74 242 koronavirustartuntaa.

8.50: Turun lentoasemalle riskimaista maahan tuleville pakollinen terveystarkastus

Lounais-Suomen aluehallintovirasto on tehnyt niin sanotun massapäätöksen maahantulijoiden pakollisesta osallistumisesta terveystarkastukseen.

Päätöksen myötä kaikkien Turun lentoaseman rajanylityspaikan kautta riskimaista maahan tulevien henkilöiden täytyy osallistua välittömästi maahantulon jälkeen terveystarkastukseen, jonka osana voidaan ottaa koronavirustesti.

Päätös on voimassa 25.3.-8.4.2021 ja koskee henkilöitä, jotka ovat kahden viikon aikana ennen Suomeen tuloa oleskelleet maassa, jossa koronailmaantuvuus on suurempi kuin 25/100 000 ihmistä kahden viikon aikana.

Terveystarkastuksessa henkilö voi esittää todistuksen negatiivisesta koronavirustestistä, joka on tehty enintään kolme vuorokautta ennen maahantuloa. Tällöin häneltä ei lähtökohtaisesti oteta koronavirustestiä välittömästi maahantulon jälkeen.

Vastaavalla tavalla toimitaan myös silloin, jos henkilö esittää luotettavan todistuksen sairastetusta koronavirustaudista, josta on alle puoli vuotta aikaa. Määräys pakollisesta terveystarkastukseen osallistumisesta ei koske tavaraliikenteen kuljetus- ja logistiikkahenkilöstöä työtehtävissä eikä vuonna 2008 ja sen jälkeen syntyneitä lapsia.

Tämä artikkeli on alun perin julkaistu Länsi-Suomi-lehden nettisivustolla.

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Osion uusimmat

Mainos

Tuoreimmat tähtijutut