Tuhansia kurkia kuollut Israelissa lintuinfluenssaan – Suomalaisasiantuntija: Vaikuttaa varmasti Suomen kurkimäärään

Loppuviikolla kerrottiin ainakin 2 000 tapauksesta, maanantaina luku oli jo 5 000. Hulan laakson alueella talvehtii runsaasti myös Suomessa pesiviä kurkia.

| Päivitetty

Tuhansia kurkia on kuollut lintuinfluenssaan Israelissa, kertovat paikalliset ympäristöviranomaiset sekä lintujärjestö BirdLife Israel. Kurkien joukkokuolemat ovat keskittyneet Hulan laakson ja erityisesti Hulanjärven alueelle.

H5N1-lintuinfluenssaa on tavattu Israelissa aiemmin useilla siipikarjatiloilla. Lintuja on teurastettu satoja tuhansia.

Loppuyviikolla kerrottiin ainakin 2 000 kuolleesta kurjesta, mutta maanantaina luku oli noussut jo yli 5 000:een. Tartunnan saaneita kurkia arvioidaan olevan ainakin 10 000.

Tapausmäärän kasvusta kertovat muun muassa uutistoimisto Reuters sekä The Times of Israel. Lehden mukaan Hulanjärven suojelualue on suljettu yleisöltä, ja viranomaiset keräävät kuolleita lintuja alueelta. 

Israelissa pesii tai talvehtii vuosittain noin 100 000 kurkea. Suomalaisasiantuntija kuvaa alueen merkitystä suomalaisille kurjille "näkyväksi".

–  (Israelin tilanteella) tulee varmasti olemaan vaikutus meidänkin kokonaiskurkimääräämme, arvioi tunnetuimpiin suomalaisiin kurkiasiantuntijoihjin kuuluva Jouko Alhainen.

Mahdollinen vaikutus huomataan keväällä, kun linnut palaavat Suomeen.

Israelin-talvehtijoissa painopiste on rengaslöytöjen perusteella itäsuomalaisilla linnuilla. Alhainen arvioi, että Joensuun ja Kainuun välisen alueen ja rajaseudun kurjista "hyvinkin merkittävä osa" saattaa talvehtia Israelissa. 

Talvehtijoita voi kuitenkin olla alueella myös muualta Suomesta. 

Tämä artikkeli on alun perin julkaistu Länsi-Suomi-lehden nettisivustolla.

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Osion uusimmat

Mainos

Tuoreimmat tähtijutut