
Yhden asiakasryhmän henkilötiedot ovat saattaneet joutua vääriin käsiin Länsi-Suomen yhteistyöalueeseen liittyvän tietomurron vuoksi. Tapaus koskee Satakunnan (Satasote), Varsinais-Suomen (Varha) sekä Pohjanmaan hyvinvointialueita.
Murron varsinaisena kohnteena on ollut Westlog Oy. Yhtiö toimii inkontinenssituotteiden kotiinkuljetuspalvelujen alihankkijana sopimustoimittaja Essity Oy:lle.
– Henkilötietovuoto on kohdistunut alueella kyseisiä tuotteita käyttäviin asiakkaisiin palvelutaloissa ja kotihoidossa sekä asiakkaisiin jotka käyttävät tuotteita hoitotarvikkeena, kertovat yhteistyöalue ja hyvinvointialueet tiedotteessaan.
Rikosilmoitus tehty
Murto koskee useita tuhansia asiakkaita.
Tietojen luottamuksellisuuden menetys kohdistuu asiakkaiden nimiin, yhteystietoihin ja tehtyihin tilauksiin. Paperilaskutuksella tai valtakirjan avulla tehtyihin tilauksiin liittyy lisäksi riski henkilötunnuksen vuotamisesta.
– Asiasta on tehty rikosilmoitus, ja tuemme viranomaisia asian selvityksessä kaikin tavoin. Olemme tehneet asiasta tietosuojalain mukaisen ilmoituksen tietosuojavaltuutetulle, tiedotteessa todetaan.
Alihankkijan oma tutkinta asiassa on edelleen kesken.
"Vakava ja huolestuttava asia"
Länsi-Suomen yhteistyöalue kertoo, että murto ei koske hyvinvointialueiden omia asiakas- ja potilastietojärjestelmiä.
– Asiakkaidemme yksityisyys ja henkilötietojen suojaaminen ovat toimintamme ehdoton lähtökohta. On vakava ja huolestuttava asia, että tällainen henkilötietoihin kohdistunut rikos on voinut tapahtua. Olemme erittäin pahoillamme tapahtuneesta.
Hyvinvointialueet lupaavat lisätietoa, kun tilannekuva tarkentuu.
– Suosittelemme TENA-tuotteita kotiin tilanneita asiakkaita pysymään varmuuden vuoksi varuillaan ja kiinnittämään erityistä huomiota mahdollisiin petosyrityksiin. Kaikissa rikostapauksissa suosittelemme vahvasti olemaan aina yhteydessä poliisiin.