Tuhkaliikenne teki Raumalla täyskäännöksen

Sampaanalanlahti jää vähitellen konkreettisesti historiaan.

Maankohoaminen, umpeenkasvu ja rakentaminen ovat surkastuttaneet Rauman metsäteollisuuden kupeella sijaitsevaa lahtea jo pitkään. Nyt vauhti kiihtyy, sillä UPM on aloittanut lahden täyttämisen Rauman Voiman tuhkalla.

– Joulukuussa teimme koestabilointeja, joiden tulosten perusteella varsinainen täyttö aloitettiin tammikuun alkupuolella, kertoo voimalaitosyhtiön toimitusjohtaja ja UPM:n energiapäällikkö Timo Pitkänen.

Stabiloinnissa tuhkaan sekoitetaan maa-ainesta ja sementtiä. Lopputuloksena on kova ja tasainen kenttä.

Vesialueen täytön urakoitsijana toimii Biomaa Oy.

– Tähän mennessä on stabiloitu noin 20 000 kuutiometriä. Kerroksen paksuus on 5–7 metriä, Pitkänen kertoo.

Omia ongelmiaan erityisesti pohjatöille aiheuttavat sadat lahden lietteessä uinuvat uppotukit ja uittovaijerit.

Stabiloinnin aloitus tarkoitti myös sitä, että tuhkarekkojen ajosuunta muuttui kokonaan.

Rauman Biovoiman energiantuotannosta jää noin 30 000 tonnia tuhkaa vuodessa. Sitä on ajettu viitisen vuotta väliaikaisvarastoon Suiklansuon teollisuuskaatopaikalle.

– Tänä vuonna kuljetukset välivarastoon on voitu lopettaa kokonaan, ja suunta on kääntynyt Suiklansuolta tänne, Pitkänen kertoo.

Tämä artikkeli on alun perin julkaistu Länsi-Suomi-lehden nettisivustolla.

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Osion uusimmat

Mainos

Tuoreimmat tähtijutut