Tulevaisuuden työpaikka Urastartti-messuilta

Raumalainen rekrytointitapahtuma on nykyään alueen merkittävin.

| Päivitetty

Satakunnan suurin rekrytointimessu Urastartti järjestetään ensi tiistaina Raumalla Kivikylän Areenalla. Ovet ovat auki kello 9–15.

Urastartti on vakiinnuttanut asemansa talousalueensa merkittävämpänä rekrytointimessuna. Messuille tulevat tänäkin vuonna paikalle lähes kaikki lähialueen merkittävimmät työnantajat.

– Tämän vuoden messuilla olemme pyrkineet tuomaan esille nykypäivän työntekoon liittyviä mahdollisuuksia esimerkiksi kevytyrittäjyyden muodossa. Lisäksi esimerkiksi starttirahaan ja Rauman kaupungin yrityspalveluihin liittyvät esityksen tuovat esille yrittäjyyden tuomia mahdollisuuksia, projektipäällikkö Maija Männistö kertoo.

Näytteilleasettajia 60

Messut pyrkivät palvelemaan myös yrityksiä esimerkiksi yritysten ja oppilaitosten välisen yhteistyön kehittämiseen tähtäävän Rinki-yhteistyöryhmän kokoontumisen sekä TE-toimiston yrityksille suunnattuja palveluita esittelevän esityksen myötä. Näytteilleasettajia on tulossa lähes 60.

– Haluamme korostaa rohkeuden ja ennakkoluulottomuuden merkitystä työnhaussa. Rauman seudulla on paljon positiivisia työllisyyttä tukevia hankkeita, joissa työvoiman tarve vaihtelee projektien edetessä, Männistö sanoo.

Kaikki työpaikat eivät ole julkisessa haussa, joten rohkealla esittäytymisellä ja oman osaamisen esiintuomisella on mahdollista löytää yrityksessä esimerkiksi vielä suunnitteluasteella oleva työpaikka hakijan iästä tai työkokemuksesta riippumatta. Mikäli työnhakijoita askarruttaa esimerkiksi CV, niin messuilta saa tässäkin apua CV-klinikalla.

Uutena oheistapahtumana messupäivän iltana järjestettävä Ura-appro on Rauman Liiketalousopiskelijain Kilta ry:n ja Rauman Insinööriopiskelijat Raunio ry:n yhdessä järjestämä opiskelijoiden rastikierros ja illanviettotapahtuma.

Messuille pääsee bussilla

Messuvieraita kuljettaa messupäivän ajan Raumaa kiertävä ilmainen non-stop-bussi. Lisäksi tapahtumaan järjestetään muun muassa ilmainen messubussikyyditys Porista.

Urastartin messuohjelman, messubussiaikataulut sekä kaikki messuilla mukana olevat yritykset löytyvät osoitteesta www.urastartti.fi.

Urastartti-messut järjestää Rauman Nuorkauppakamari ry yhteistyössä Rauman Kauppakamarin, Rauman kaupungin ja sanomalehti Länsi-Suomen kanssa.

Tämä artikkeli on alun perin julkaistu Länsi-Suomi-lehden nettisivustolla.

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Osion uusimmat

Luitko jo nämä?

Mainos

Tuoreimmat tähtijutut