Turvapaikanhakijoiden verisestä tappelusta vankeustuomio Raumalla

Kostean ravintolaillan päätteeksi turvapaikanhakijoiden veriseksi äityneestä tappelusta luettiin tuomiot neljälle syytetylle Satakunnan käräjäoikeudessa.

Vuonna 1989 syntynyt Yousef Abdulatef Thamer tuomittiin kahdesta törkeästä pahoinpitelystä kahdeksi vuodeksi ja kahdeksi kuukaudeksi vankeuteen.

Hän on ollut vangittuna 13. marraskuuta lähtien.

Hän joutuu maksamaan korvauksia kivusta ja särystä toiselle tappelussa mukana olleelle 2 800 euroa. Kolmannelle hän joutuu maksamaan kärsimyksestä sekä koskemattomuuden vakavasta loukkauksesta 1 400 euroa.

Vastaanottokeskuksesta tappelijoiden avuksi hälytetyn miehen osalta syytteet pahoinpitelystä ja tapon yrityksestä hylättiin kokonaan.

Kahdelle muulle oikeus langetti pahoinpitelystä 35 päiväsakkoa. Kumpikin joutuu maksamaan 210 euroa.

Vankeusrangaistukseen johtaneet tapahtumat sattuivat 13. marraskuuta viime vuonna raumalaisessa ravintolassa.

Riita sai alkunsa yhden miehen käyttäytymisestä suomalaista pariskuntaa kohtaan.