Tutkinnanjohtaja, rikoskomisario Kimmo Hiltula kertoo Länsi-Suomelle lisätietoa aiemmin lokakuussa Raumalla tapahtuneesta tapon yrityksestä.
Poliisi sai keskiviikkoiltana 4. lokakuuta iltakymmenen aikaan ilmoituksen, että Sinisaaressa sijaitsevassa yksityisasunnossa on tapahtunut puukotus.
Poliisi tiedotti tuolloin, että asunnossa oli puukotettu miestä, joka sai tilanteessa vakavia vammoja. Tiedotteessa mainittiin myös, että poliisi otti asunnosta kiinni useita henkilöitä.
– Sen verran voin lyhyesti ja ytimekkäästi kommentoida, että yhtä henkilöä epäillään, muita ei enää. Epäilty vangittiin Satakunnan käräjäoikeudessa 7.10. todennäköisin syin epäiltynä, Hiltula kertoo.
Asunnon tapahtumista Hiltula on myös niukkasanainen.
– Hirveästi en voi yksityiskohtiin mennä, koska asia on keskeneräinen. Yhteinen illanvietto siinä on ollut ja illanvieton aikana toisen miehen epäillään lyöneen toista miestä teräaseella useita kertoja ylävartaloon.
Oliko alkoholilla tai päihteillä osuutta asiaan?
– Kyllä tässä alkoholilla oli osuutta asiaan, Hiltula vahvistaa.
Tutkinnanjohtaja vahvistaa myös, että vaikka uhri sai vakavia vammoja, hän jäi henkiin
Syytteen nostamisen määräaika asiassa on 7. tammikuuta 2024.
Tämä artikkeli on alun perin julkaistu Länsi-Suomi-lehden nettisivustolla.