TVO laajentaa toimintaansa matkailu- ja virkistyspalveluihin – vierailukeskuksen kupeeseen nousee hiilineutraali kylpylä

Nykyisen vierailukeskuksen teemana on jo pitkään ollut, että rakennus istuu luontoon ja ympäröivään miljööseen. Tämä on tarkoitus ottaa TVO:n vierailutoimen päällikkö Mika Tanhuanpään mukaan huomioon myös tulevan kylpyläkompleksin rakennuttamisessa. Kuva: Pekka Lehmuskallio

Olkiluodon vierailukeskuksen yhteyteen on suunnitteilla uusi kylpylä- ja hyvinvointikeskus. TVO:n suunnitelmien mukaan virkistyskeskus tulisi palvelemaan kymmeniä tuhansia matkailijoita vuodessa.

Rakennus tulee olemaan täysin CO2-neutraali, sillä se hyödyntää ilmastoystävällistä ydinsähköä ja sen kylpyvedet lämpeävät Olkiluodon laitosten hukkalämmöllä.

– Olemme erittäin innoissamme uudesta aluevaltauksesta. Se mahdollistaa myös PSOYn ja TVONSin kansainvälisten asiakkaiden paremman palvelemisen jatkossa, TVO:n vierailutoimen päällikkö Mika Tanhuanpää kertoo.

Tarkoituksena onkin, että kylpylän yhteyteen rakennetaan myös 24 huoneiston verran kokousvieraille kohdennettuja majoituspalveluita. Jo nykyisellään Olkiluodon vierailukeskus houkuttelee paikalle vuosittain 13 000–15 000 kävijää. Uuden virkistyskeskuksen myötä tuo lukema tulee laskelmien mukaan ainakin kolminkertaistumaan.

OlkiSpaksi ristityn virkistyskeskuksen rakennustyöt on määrä aloittaa jo ensi kesän aikana ja sen on tarkoitus avata ovensa asiakkaille keväällä 2020.

TVO:n tarkoituksena on rakennuttaa Olkiluotoon vetovoimainen kylpylä, joka houkuttelee kävijöitä paikallisilla erikoisuuksillaan.

– Lämpimän veden hyötykäytön lisäksi pystymme myös uusiokäyttämään Posivan loppusijoituslaitoksesta ylijäänyttä bentoniittisavea kylpylän savihoidoissa. Posivan käyttämällä bentoniittisavella tiedetään olevan lisäksi poikkeukselliset ihoa hoitavat ominaisuudet, Tanhuanpää kertoo.

Olkiluodon omintakeisesta ympäristöstä pystytään ammentamaan myös muita omintakeisia erikoisuuksia vierailijoiden iloksi.

– Kylpylän allasosastolla tarjoillaan vierailijoille Olkiluodon mailla jäähdytysvesiputkien lämmössä kasvaneista viinirypäleistä valmistettua ja pullotettua eurajokelaista viiniä.

– Mikäli uusi kylpyläkeskus täyttää sille asetetut kävijätavoitteet, pystymme myös elvyttämään aiemmin luodolla käytössä olleet rapuviljelmät, jotta matkailijoille voidaan tarjota allasbaarista myös toast skageneita suolaisennälkään, Tanhuanpää kertoo.

TVO antaa asiasta kiinnostuneille lisätietoa Olkiluodon vierailukeskuksessa tänään 1. huhtikuuta kello 13–14.